Tuuli, Tuulia, Hilda

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Tottenham voitti Arsenalin tiukassa paikallisottelussa

Tottenham nousi arvokkaalla voitollaan sarjataulukossa ohi Chelsean.
Tottenham voitti Arsenalin sunnuntaina 2–1 (2–0) Pohjois-Lontoon vauhdikkaassa paikallisottelussa.

Voitto nosti Tottenhamin sarjataulukossa kolmanneksi ohi Chelsean. Arsenal on yhä sijalla viisi.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 37. minuutilla, kun Tottenhamin Gylfi Sigurdsson vapautti Gareth Balen.

Hurjassa vireessä oleva Bale sijoitti pallon terävästi alakulmaan.

Ottelun 39. minuutilla Tottenham halkaisi Arsenalin puolustuslinjan uudestaan.

Tällä kerralla Scott Parker vapautti Aaron Lennonin, joka kiersi Arsenal-vahti Wojciech Szczesnyn ja siirsi huolellisesti Spursin 2–0-johtoon.

Arsenal tuli kuitenkin toiselle puoliajalle erittäin hyvässä latingissa.

Se kavensi 54. minuutilla, kun Per Mertesackerin pusku muutti suuntaa Balen päästä ja painui takakulmaan.

Arsenal haki hanakasti tasoitusta, mutta Tottenhamillekin tuli toisella puoliajalla loistopaikkoja.

Parhaimman tuhlasi Sigursson, joka täysin avoimessa maalintekopaikassa yritti syöttöä laukauksen asemesta, ja Arsenalin puolustus selvitti tilanteen.

Myöhemmin Valioliigan kuumin pelaaja Bale näytti laukaisutekniikkaansa tulisella volleylla, mutta veto suuntautui Szczesnyn ulottuville.

Lisäajalla Arsenalin Theo Walcott ampui vapaapotkun niukasti ohi.

Aivan lisäajan viime hetkillä Arsenalin vaihtopelaaja Lukas Podolski pääsi tykittämään kohti Tottenhamin maalia, mutta Spurs-toppari Michael Dawson onnistui pääsemään väliin, ja pallo kimposi yli.

Tottenhamin voittoa varjosti kaksi loukkaantumista. Sekä hyökkääjä Emmanuel Adebayor että tärkeä keskikenttäpelaaja Moussa Dembele joutuivat jättämään ottelun kesken polvivammojen takia.

-Meillä on mahtava joukkue. Tämä ei ollut paras esiintymisemme, mutta haluamme takaisin Mestarien liigaan. Seitsemän pisteen kaula (Arsenaliin) tuntuu massiiviselta, Tottenhamin kippari Dawson sanoi BBC:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. 6

      Kello 16 suora lähetys Lahdesta – ISTV:n MM-studio käynnissä

    7. 7

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. Näytä lisää