Torsti

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Tottenhamin kasvukivut

VALIOLIIGA
Rajusti uudistuneet pohjoislontoolaiset tarvitsevat aikaa, mutta sitä ei ole juuri tarjolla, kirjoittaa Urheilusanomien kirjeenvaihtaja Eero Laurila The White Hart Lanelta.
Tottenhamin manageri Andre Villas-Boas kertoi 0-3-tappioon päättyneen West Ham -ottelun olleen hyvä herätys hänen joukkueelleen.

Sitä sunnuntain peli todella olikin.

Tottenham oli vielä viime kaudella ajoittain passiivinen ja iski vastaiskuilla räjähtävän Gareth Balen johdolla. Nyt siirtomarkkinoilla panostaneet pohjoislontoolaiset haluavat olla se joukkue, joka kontrolloi pelin kulkua aina alkuvihellyksestä lähtien.

Tämän ovat huomioineet myös vastustajat, jotka osaavat jo reagoida sarjan johtavien pallonhallintajoukkueiden joukkoon kohonneen Spursin peliin tarvittavin keinoin.

West Ham tukki Tottenhamin pelinrakentelun erikoisella 4-6-0-ryhmityksellä, jossa ei ollut ainuttakaan puhdasta hyökkääjää. Jatkossa vastaavanlaiset, uuvuttavat asemataistelut ovat joukkueelle arkipäivää.

Hankalaksi Tottenhamin tilanteen tekee se, ettei etenkään joukkueen pallollinen pelaaminen ole vielä valmista, sillä uusien vivahteiden asettuminen vie aikansa. Etenkin tämä näkyy pelin haastavimmassa osa-alueessa: murtautumisessa vastustajan puolustuslinjan läpi.

Jos Tottenhamille riittäisi tällä kaudella vain pääsy neljän joukkoon ja Mestarien liigaan, ei suurta paniikkia olisi. Villas-Boas on kuitenkin ilmoittanut, että kesän hankintojen myötä tavoitteet ovat huomattavasti tätä korkeammalla.

Näin pelin puuttuvien palasten olisi hyvä loksahtaa kohdilleen varsin pikaisesti. Tätä prosessia hankaloittaa se, että joukkue pelaa Valioliigan lisäksi myös Euroopan liigaa.

Nyt alkavan maajoukkuetauon aikana harjoituksissa on Villas-Boasin mukaan kuusi pelaajaa.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    2. 2

      Poliisi selvittää erikoista rikossarjaa: Mies aiheutti mittavia vahinkoja autoille ja kiinteistöille Etelä-Helsingissä

    3. 3

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    4. 4

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    5. 5

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    6. 6

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    7. 7

      Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

    8. 8

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    9. 9

      Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    10. 10

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    2. 2

      Poliisi selvittää erikoista rikossarjaa: Mies aiheutti mittavia vahinkoja autoille ja kiinteistöille Etelä-Helsingissä

    3. 3

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    4. 4

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    5. 5

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    6. Näytä lisää