Laura

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

"Oma koira" puri Arsenalia

Kahdeksan kautta Arsenalissa pelannut Robin van Persie teki voittomaalin Unitedia vastaan.
Robin van Persien kulmapotkusta puskema maali riitti Manchester Unitedille 1-0-kotivoittoon sarjakärki Arsenalista. Ottelu oli vasta toinen Valioliigan peli tällä kaudella, jonka Arsenal hävisi. Edellinen oli kauden avauskierroksen ottelu Aston Villaa vastaan.

United koki ottelun avausjakson lisäajalla ikävän takaiskun, kun joukkueen kapteeni Nemanja Vidic törmäsi maalivahti David De Geaan. Vidic löi päänsä maalivahdin lantioon ja näytti, että serbialainen menetti hetkeksi tajuntansa. Vidic ei tullut kentälle toiselle puoliajalle.

- Tärkeä tulos. Arsenal on ollut mahtavassa vireessä, ja meidän oli pelattava hyvin yltääksemme tähän tulokseen, Unitedin manageri David Moyes totesi.

Voitto oli ManU:lle neljäs viiden viime liigapelin aikana, ja se nosti Unitedin viidenneksi ja viiden pisteen päähän kärjessä yhä pysyvästä Arsenalista. Lontoolaisille tappio oli liigakauden ensimmäinen sitten elokuun puolivälissä pelatun kauden avauskierroksen.

- Päästimme erikoistilannemaalin, ja tällaisessa isossa pelissä se riittää eroksi. Hutiloimme, annoimme liikaa palloja vastustajalle, arvioi Arsenalin manageri Arsene Wenger.

ManU:lle sunnuntai maistui muutenkin, sillä sekä paikallisvastus City että Tottenham hävisivät ottelunsa. Ja lauantaina menetti kärkijoukkueista pisteitä Chelsea.

- Hieno viikonloppu - niitä ei ole turhan paljon meillä ollut, Moyes huokaisi.
 
Arsenal-faneille ainoa lohtu sunnuntaissa oli se, että Tottenham hävisi Newcastlelle 0-1.

Sunnuntain neljännessä ottelussa Swansea ja Stoke tasasivat pisteet maalein 3-3. Kotijoukkue Swansea nousi kahden maalin takaa johtoon, mutta draama Walesissa päättyi vieraitten Charlie Adamin rangaistuspotkutasoitukseen lisäajan lopussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    9. 9

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    10. 10

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. Näytä lisää