Tuija, Tuire, Vanessa

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

ANAlyysi: Ryan Giggs ja viikset

VALIOLIIGA
Kuluvan vuoden marraskuu on päättymäisillään ja Valioliigan kannalta ainakin yksi asia on samoin kuin aina ennenkin: Ryan Giggs pelaa Manchester Unitedin riveissä Valioliigan ottelun – olkoon, että ManUn ottelu on vasta sunnuntaina eli joulukuun puolella.
Muistan kun Valioliiga Englannissa alkoi. Seurasin sitä samalla lailla kuin monet muutkin suomalaiset. Perinteinen Englannin liiga uudessa kuosissa, mutta kuten aina ennenkin hienona ja mahtavana – ja etäisenä.

Sittemmin omalla urallani pelasin Veikkausliigaa, siirryin ulkomaille ja pelasin aika monta vuotta Valioliigassakin ennen kuin oli aika pistää hanskat hyllylle ainakin aktiivimielessä.

Koko sen ajan jonka itse olen Valioliigafanista nykyiseen entiseen pelaajaan elänyt Ryan Giggs on pelannut Valioliigaa ja pelannut ManUssa.

Oikeastaan vain peilaamalla omaa itseään vasten tajuaa millaisen uran perjantaina 40 vuotta täyttänyt Giggs on tehnyt ja ainakin viimeisten lausuntojen mukaan lopettaminen ei ihan vielä ole mielessä. Muistan hyvin kun muutamatkin kerrat itse ManUa vastaan pelasin ja Giggs oli silloin yksi niitä "vanhoja partoja" ja siitä on sentään jo hetki aikaa...

Giggsinkin kasvoja tapaa nykyään komistaa ainakin sängen verran partaa ja viiksiä. Movemberissa mies ei taida olla mukana – sääli, sillä tuuheaviiksinen Ryan Giggs olisi varmasti melkoinen lahjoitusmagneetti. Me entiset ja nykyiset Huuhkajat näytämme kuitenkin tehneen ihan mukavasti oman osamme, kymppitonnin tavoite taitaa lähemmäs tuplaantua tätä menoa.
Hieno juttu.

No, viiksekäs, parrakas tai sileäksi ajettu – Giggs pelaa. Hän pystyy edelleen tuomaan oman lisänsä ManUn peliin, mutta merkitys koko joukkueen kannalta on mittaamaton etenkin kun toinen legenda Sir Alex Ferguson astui kesällä sivuun. Giggs on äärettömän tärkeä jatkuvuuden kannalta ja nivomassa kunniakasta historiaa nykypäivään, omalla tavallaan varmasti tärkein pelaaja manageri David Moyesille.

Mutta kuten sanottu, ManU pelaa nyt viikonloppuna vasta sunnuntaina ja niin pelaa moni muukin kärkijoukkueista. Varma asia on, että viikonlopun jälkeenkin Arsenal on sarjataulukon kärjessä ja kun joukkue pelaa jo lauantaina, voi Arsene Wengerin miehistö saada heitettyä aika lailla painetta muille mikäli Cardiff vieraissa kaatuu. Melkein uskon, että näin käy ja silloin kohti vuodenvaihdetta mennään vahvasti Arsenal paalupaikalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    3. 3

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    4. 4

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      CNN laski: Trumpilla yhä täyttämättä lähes 2000 virkaa

    7. 7

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    8. 8

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    3. 3

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    4. 4

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. Näytä lisää