Nestori

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Nuoret pyhimykset Cityn kiusana

Englannin Valioliiga
Ennakkoluuloton Southampton nipisti pisteen Manchester Cityltä, kirjoittaa Urheilusanomien kirjeenvaihtaja Eero Laurila St Mary’s -stadionilta.
Kovin moni ei uskonut Southamptonin mahdollisuuksiin, kun The Saints sai lauantaina vieraakseen Manchester Cityn.

– Meidät murskataan tänään, kertoi seuran fanikaupan myyjä ennen ottelua.

Epäilyille oli pätevät perusteet, sillä kotijoukkueen avauskokoonpanosta puuttui muun muassa ykkösmaalivahti Artur Boruc ja keskikentän pohjan luottokaksikko Morgan Schneiderlin-Victor Wanyama.

Southamptonin valmentaja Mauricio Pochettino reagoi poissaoloihin tutun rohkeasti ja nosti joukkueensa avauskokoonpanoon neljä omaa kasvattia. Kuvaavaa oli, että esimerkiksi laitapuolustajat Luke Shaw ja Calum Chambers ovat syntyneet vuonna 1995.

Cityn ryhmitys oli vastaavasti tutun puntapainotteinen – pelkästään Sergio Agüero, Fernandinho, Alvaro Negredo, Yaya Toure ja Samir Nasri maksoivat seuralle noin 130 miljoonaa puntaa.

Raha ei tuonut tällä kertaa onnea, sillä manchesteriläiset saivat jakaa pisteet maalein 1-1.

– Tämä joukkue on uskomaton. Pelaamme ottelusta toiseen samalla tyylillä – oli kentällä kuka tahansa, kehui Pochettino.

Argentiinalaisvalmentaja kehui suojattejaan ansiosta: Southampton voitti ottelussa sekä pallonhallinnan että laukaukset kohti maalia.

– Menetimme pallon liian helposti. Southampton pelasi todella hyvin, kommentoi vieraiden luotsi Manuel Pellegrini.

City tippui tasapelin myötä sarjataulukossa neljänneksi, viiden pisteen päähän kärkijoukkue Arsenalista. Southampton päätti kolmen ottelun tappioputkensa ja majailee kahdeksantena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    3. 3

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    6. 6

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    7. 7

      IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

    8. 8

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    3. 3

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    6. Näytä lisää