Airi, Aira

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Poyet sai laulaa taas

VALIOLIIGA
Adam Johnson iski hattutempun, kun Sunderland voitti Fulhamin Valioliigan häntätaistossa maalein 4–1, kirjoittaa Urheilusanomien kirjeenvaihtaja Eero Laurila Craven Cottagelta.
Sunderlandin manageri Gus Poyet paljasti ennen lauantain Fulham-ottelua hyräilevänsä seuran kannattajien lauluja jopa ottelun aikana. Kun uruguaylainen johdatti Brightonin keväällä 2011 Ykkösliigan mestaruuteen, intoutui hän laulamaan voitonjuhlissa niin vahvasti, että Englannin jalkapalloliitto antoi luotsille kirjallisen varoituksen kirosanojen käytöstä.

Poyet sai iloita Craven Cottagella ensimmäisen kerran 28 minuutin pelin jälkeen, kun pohjoisenglantilaisten oikea laita Adam Johnson laukoi vapaapotkun rangaistusalueen rajan läheisyydestä oikeaan yläkulmaan ohi Fulhamin maalivahdin David Stockdalen.

Vieraiden terävä aloitus ei ollut tilastojen valossa yllätys, sillä Fulham oli päästänyt ottelun avausmaalin jo viisitoista kertaa tällä kaudella. Saldo on koko Valioliigan heikoin.

Ki Sung-Yueng lisäsi kotijoukkueen tuskaa 12 minuuttia myöhemmin. Eteläkorealainen keskikenttäpelaaja laukoi Johnsonin maata pitkin antaman vapaapotkun Fulham-verkkoon komean kuvion päätteeksi.

Sunderland vetäytyi maaliensa jälkeen syvälle ja antoi Fulhamin hallita palloa. Passiivisuus kostautui toisen jakson kuudennella minuutilla, kun Steve Sidwell puski Damien Duffin antaman kulmapotkun vieraiden maaliin.

Mainioon tammivireeseen yltynyt Johnson vei Sunderlandin jälleen kahden maalin johtoon 20 minuuttia ennen ottelun loppua. Osuma syntyi vastaiskusta kesken Fulhamin hallinnan.

Johnson laukoi länsilontoolaisten kiusaksi vielä hattutempun rangaistuspotkusta 85 minuutin jälkeen ja varmisti samalla kolme pistettä Poyetin ryhmälle.

Sunderland nousi voiton myötä Crystal Palacen rinnalle sarjan hännillä.

Helsingin Jalkapalloklubin kiikarissa oleva Jesse Joronen ei mahtunut Fulhamin kokoonpanoon, vaikka maalivahti torjui mainiosti viikolla, kun länsilontoolaisten U21-joukkue hävisi erittäin vahvalla kokoonpanolla pelanneelle Arsenalille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    8. 8

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. Näytä lisää