Airi, Aira

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Näin poliisi valmistautuu Walesin vihollisten taistoon

Englannin Valioliiga
Valioliigassa pelataan lauantaina ottelu, joka kuuluu varotoimenpiteiltään suurimpaan riskiryhmään, kirjoittaa Urheilusanomien kirjeenvaihtaja Eero Laurila Swanseasta.
Cardiffin kannattajat saavat varautua lauantaina pitkään päivään, sillä Walesin poliisi ei ota pienintäkään riskiä ryhmän kuljetuksessa Swanseaan.

Reilun 50 kilometrin päästä Etelä-Walesin derbyyn matkaavat 1640 kannattajaa ahdetaan jo pääkaupungissa linja-autoihin, jotka ajetaan poliisisaattueessa suoraan Liberty-stadionille. Pääsylipun otteluun saa vain osallistumalla yhteismatkaan, joten omia matkajärjestelyjä ei sallita.

Jotta Swanseaan ei saavu muita kuin pääsylipun omistavia kannattajia, vartioivat poliisit maantien varren pysähdyspaikkoja muun muassa vaatteisiin piilotettujen kameroiden avulla. Kaupunkien väliä kulkevat junat ovat taas pelipäivänä täynnä siviiliasuista virkavaltaa.

– Moni vanhemman sukupolven kannattaja jättää matkan väliin. Odottelu, turvatarkastukset ja matkustus vie niin paljon aikaa, kertoi Cardiffin kannattajien tiedottaja.

Poliisi kielsi vieraskannattajien matkustamisen Etelä-Walesin derbyyn vuonna 1993, kun ongelmat riistäytyivät käsistä. Viha juontaa juurensa syvälle. Syyskuussa 1988 Swansean kannattajat ajoivat osan vierasfaneista mereen lukuisten kaupungilla tapahtuneiden kahakoiden jälkeen.

Swansean keskikenttäpelaaja Jonjo Shelvey herätti vihaa uimalla kuvainnollisesti rintauintia Cardiffin kannattajien edessä, kun hänen joukkueensa hävisi ensimmäisen kohtaamisen marraskuussa maalein 1–0.

Pahamaineisista kannattajistaan tunnettu Cardiff johtaa niin kutsuttua häpeäliigaa, sillä 121 seuran kannattajaa oli hankkinut porttikiellon saarivaltakunnan stadioneille ennen kauden alkua. Swansealla vastaava luku on 44.
 
Vaikka ottelu on pelattu jo 106 kertaa, ei kumpikaan seuroista ole voittanut kahta peliä samalla liigakaudella. Näin Cardiffilla on lauantaina mahdollisuus tehdä historiallinen tupla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    9. 9

      Dramaattinen huipennus: Pärmäkosken kaatuminen maksoi kakkossijan – Björgen jäi silti kauas taakse

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää