Selma

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Salat tiedossa - pelkkä tähtikaksikko ei riitä

Liverpoolin on löydettävä peliinsä uusia vivahteita, jotta paikka Mestarien liigaan aukeaa, kirjoittaa Urheilusanomien kirjeenvaihtaja Eero Laurila Emirates-stadionilta.
Englannissa pidettiin aikoinaan itsestään selvänä sitä, että Liverpool hallitsee maan jalkapalloa. Punainen dynastia murtui kohta 24 vuotta sitten, jolloin seura voitti edellisen kerran saarivaltakunnan ylimmän sarjatason mestaruuden.

Nykyään Liverpool tuntuu jo hyväksyvän roolinsa suurten varjossa. Sunnuntaina punapaitojen matka katkesi Englannin cupissa, kun Arsenal nappasi voiton maalein 2–1.

– Meillä ei ole niin paljon rahaa. Yritämme kasvattaa nuoria pelaajia ja tarjota kannattajillemme viihdyttävää jalkapalloa, kertoi manageri Brendan Rodgers.

Pohjoisirlantilaisesta huokui Emirates-stadionin lehdistötiloissa pettymys, sillä Liverpool tavoitteli tosissaan menestystä cupissa. Panostuksesta kertoo paljon se, että nurmella nähtiin Luis Suarezin ja Daniel Sturridgen johdolla lähes paras mahdollinen kokoonpano.

Vahva nimilista ei auttanut, sillä yhtenäinen Arsenal meni kuudennelle kierrokselle ja saa näin maaliskuussa vieraakseen Liverpoolin paikallisvastustajan Evertonin.

Liverpoolin loppukauden toivoksi jää Valioliiga, jossa seura on lupaavasti neljäntenä ja kiinni Mestarien liigan karsintapaikassa. Menestys on perustunut Suarezin ja Sturridgen muodostamaan tehokaksikkoon, joka on iskenyt jo yhteensä 39 maalia sarjassa.

Jotta ovi maanosan ykköskilpailuun aukeaa, on Liverpoolin löydettävä tulevan kolmen kuukauden aikana peliinsä uusia vivahteita. Viime aikoina joukkue on antanut vastustajan hallita palloa ja iskenyt riiston jälkeen nopeudellaan tyhjään tilaan.
 
Arsenal ei enää langennut ansaan, vaan antoi Liverpoolin vastata syöttöpelistä. Jatkossa kaavaa käyttää moni muukin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    6. 6

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    9. 9

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    6. Näytä lisää