Kyllikki

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Esittelyssä Valioliigan komeetat - ”Lypsytilalta Old Traffordille”

Valioliiga
Enner Valencian, Jamie Vardyn ja Jordan Rossiterin näyttävät, että sinnikäs työ palkitaan.
Valioliigan huipulle voi kulkea monen eri tien kautta. Alla kolme erilaista esimerkkiä

Enner Valencia, West Ham

Ecuadorin maajoukkuepelaaja osui Brasilian MM-kilpailuissa kolme kertaa ja siirtyi heinäkuun lopulla Meksikon pääsarjan CF Pachucasta 12 miljoonalla punnalla Itä-Lontooseen.

Valencia, 25, on tehnyt tähän mennessä yhden, mutta sitäkin komeamman maalin, kun hän laukoi pallon Hull Cityn verkkoon reilusta 25 metristä lähes seisovilta jaloilta.

Keskikentän laidalla viihtyvä Valencia kertoi torstaina seuran markkinointitilaisuudessa, kuinka hän lypsi perheensä maatilalla lehmiä, jotta sai kerättyä riittävästi rahaa ensimmäisiin nappulakenkiinsä.

– On totta, että tulen hyvin köyhistä olosuhteista. Nautin nyt jokaisesta hetkestä.

Lauantaina kevyesti liikkuvalla ecuadorilaisella on hyvä mahdollisuus iskeä Manchester Unitedin hataraan ja loukkaantumisten runtelemaan  puolustuslinjaan, kun West Ham matkaa Old Traffordille.

Jamie Vardy, Leicester

Pienen kokonsa vuoksi Sheffield Wednesdayn akatemiasta tippunut englantilaishyökkääjä aloitti uuden nousunsa seitsemännen sarjatason Stocksbridge Park Steels -seurasta.

– Sydämeni murtui. En pelannut vuoteen, sillä olin niin pettynyt, hän muisteli maaliskuussa.

Pettymys purkautui karulla tavalla - pelaaja ajautui kapakkatappeluun ja sai tuomion pahoinpitelystä.

Vardy, 27, teki Kettujen kanssa sopimuksen toukokuussa 2012, mutta oli jo lopettaa jälleen uransa, kun hän ajautui heikkojen esitystensä vuoksi seuran kannattajien epäsuosioon.

Röyhkeä hyökkääjä sai viime sunnuntaina palkinnon uurastuksestaan. Vardy hankki Manchester United -ottelussa kaksi rangaistuspotkua, syötti kaksi osumaa ja laukoi itse ottelun 4–3-voittomaalin.

Sarjanousija Leicester kohtaa lauantaina Crystal Palacen Selhurst Parkilla.

Jordan Rossiter, Liverpool

Vasta 17-vuotias englantilainen osui tiistaina Liigacupissa Middlesbrough’n verkkoon ja tuuletti osumaansa täydestä sydämestään.

– Juhlin yhtä villisti viimeksi, kun Jerzy Dudek torjui sen rangaistuspotkun, twiittasi Pool-ikoni Jamie Garragher viitaten kevään 2005 ikimuistoiseen Mestarien liigan loppuotteluun, jossa Liverpool voitti AC Milanin.

Vain Michael Owen on tehnyt maalin Liverpool-paidassa nuorempana kuin Rossiter, jota verrataan pelityyliltään joukkueen kapteeniin Steven Gerrardiin - viihtyyhän nuori englantilainen niin ikään keskikentän sydämessä.

Rossiter on edustanut Liverpoolia jo kuusivuotiaasta saakka. Lauantaina nähdään, mahtuuko hän joukkueensa kokoonpanoon, kun punapaidat kohtaavat paikallisvihollisensa Evertonin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  8. 8

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  9. 9

    Brittilehdessä tänään melkoinen työpaikkailmoitus: näin Mercedes etsii Nico Rosbergille korvaajaa

  10. 10

    Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  6. 6

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  7. 7

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  8. 8

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. Näytä lisää