Torsti

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Hattutemppujen erikoisottelu – kurittaako Arsenal Liverpoolia?

Valioliiga
Liverpoolin ja Arsenalin ottelussa riittänee dramatiikkaa myös tänä sunnuntaina.
Minkään muiden joukkueiden välisissä valioliigakohtaamisissa ei ole nähty yhtä paljon hattutemppuja kuin Liverpoolin ja Arsenalin iskiessä yhteen: viisi.

Ehkä sunnuntaina on Arsenalin Alexis Sanchezin vuoro osua kolmesti? Kesällä Barcelonasta Lontooseen siirtynyt chileläishyökkääjä sopeutui maailman kovimmaksi arvioituun liigaan nopeasti. Hän on tehnyt lontoolaisille kaudella yhteensä jo 14 maalia.

Sanchezin onnistuminen Anfieldillä kirpaisisi Liverpoolia poikkeuksellisen syvältä. Pool olisi halunnut hankkia kesällä Sanchezin, muttä tämä valitsi Lontoon ja Arsenalin.

Arsenalia voi pitää ottelussa ennakkosuosikkina. Siltä löytyy tulivoimaa. Se on jäänyt tällä kaudella vain kerran nollille. Liverpoolin suurimmat ongelmat löytyvät yhä puolustuspelistä, vaikka myös hyökkäyksen tehottomuudesta on puhuttu paljon Luis Suarezin siirryttyä Barcelonaan ja Daniel Sturridgen kärsittyä pitkään loukkaantumisesta.

– Tämä kausi on ollut meille kuin vuoristorata. Voitto Arsenalista voisi auttaa meitä pääsemään hyvään tulosputkeen, Poolin kapteeni Steven Gerrard sanoi seuransa verkkosivuilla.

Viime kaudella Liverpool voitti Arsenalin kotonaan 5–1. Se oli harvinaista. Pool on voittanut Arsenalin vain kahdesti joukkueiden 14 viime liigakohtaamisessa.

Vauhtia ja ryminää on luvassa sunnuntaina myös Koillis-Englannissa, jossa Newcastle isännöi naapuriaan Sunderlandia.

Newcastle on tyytyväinen päästessään taas kotiin. Se vieraili viikon sisällä kahdesti Pohjois-Lontoossa, ja päästi neljä maalia sekä Arsenalia että Tottenhamia vastaan.

Tilastoista voi onkia merkkejä sekä Newcastlen että Sunderlandin menestyksestä kiihkeässa derbyssä.

Sunderland on pelannut liigassa viisi viime liigaotteluaan Newcastlea vastaan tappiotta. Newcastle puolestaan ei ole hävinnyt tällä kaudella kotonaan avauskierroksen jälkeen.

Valioliiga sunnuntaina:

Newcastle–Sunderland klo 15.30

Liverpool–Arsenal klo 18.00

MTV Sport 1 -kanava näyttää molemmat ottelut suorana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    5. 5

      Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

    6. 6

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    7. 7

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    8. 8

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    9. 9

      Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

    10. 10

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    5. 5

      Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

    6. Näytä lisää