Aslak

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Liverpool nousi vajaamiehisenä tasapeliin Arsenalia vastaan

Valioliiga
Liverpoolin Martin Skrtelin tasoitusmaali tuli lisäajan seitsemännellä minuutilla.
Liverpool ja Arsenal pelasivat sunnuntai-iltana tasapelin maalein 2–2 (1–1).

Liverpool aloitti maalinteon 45. minuutilla, kun Philippe Coutinho laukoi tolpan kautta 1–0. Tilannetta edelsi Arsenalin paha pallonmenetys omalla puolustusalueella. Arsenal nousi kuitenkin tasoihin vielä ennen taukoa. Se voitti vapaapotkunsa jälkeen kolme pääpallotaistelua, joista viimeisessä Mathieu Debuchy päihitti Martin Skrtelin: 1–1.

Arsenal siirtyi johtoon 64. minuutilla, kun Olivier Giroud pelasi hyvin yhteen Santi Cazorlan kanssa ja pääsi laukomaan seisovan Liverpoolin puolustuksen keskeltä pallon voimalla maaliin.

Erotuomari Michael Oliver antoi toiselle puoliajalle peräti yhdeksän minuuttia lisäaikaa, sillä Skrtelin päähänsä saama haava jakson alussa oli vaatinut pitkään kestäneet hoitotoimenpiteet.

Liverpoolin takaa-ajo näytti kokevan pahan takaiskun 92. minuutilla, kun vaihtopelaaja Fabio Borini otti toisen varoituksensa lyhyessä ajassa ja joutui ulosajetuksi. Joukkue nousi kuitenkin tasoihin 97. minuutilla, kun Skrtel puski pallon nurkkaan Steven Gerrardin antamasta kulmapotkusta.

Maalintekoyritykset kirjattiin Liverpoolille BBC:n mukaan peräti 27–5, mutta suurin osa yrityksistä oli tehottomia, hätäisiä tai huolimattomia. Lisäksi Arsenalin maalivahti Wojciech Szczesny torjui hyvin niitä kuteja, joita Liverpool sai kohti hänen maaliaan.

Liverpool on voittanut tällä kaudella vain kolme yhdeksästä kotiottelustaan Valioliigassa.

Tasapeli tuntui Arsenalista pettymykseltä. Joukkue olisi noussut voitolla kymmenen pisteen päähän kärkikaksikosta Chelsea–Manchester City.

Liverpool nousi taulukossa sijalle kymmenen. Se on 17 pistettä kärkijoukkueita jäljessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää