Tuija, Tuire, Vanessa

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Arsenal pelaa kovasta panoksesta keskiviikkona

VALIOLIIGA
Mestarien liigan karsintoihin joutuva joukkue on tiukoilla elokuussa. Arsene Wenger haluaa pitää ryhmänsä hyvästä vireestä kiinni koko kesän ajan.
Arsene Wenger tietää, miten tärkeä Valioliigan kolmossija on. Arsenal on jäänyt neljän viime kauden aikana kolme kertaa neljänneksi ja joutunut Mestarien liigan karsintoihin.

Wenger ei unohda elokuuta 2011. Arsenal venyi maanosan ykköskilpailun lohkovaiheeseen, kun italialaisseura Udinese kaatui niukasti jatkokarsinnoissa. Kaikkensa antanut joukkue maksoi kovan hinnan neljän päivän kuluttua: Manchester United murskasi pohjoislontoolaiset kotimaan sarjassa luvuin 8–2.

Tykkimiesten luotsi haluaa aloittaa ensi kauden ryminällä. Arsenal on tilastojen mukaan Valioliigan paras joukkue joulukuun puolivälin jälkeen. Virettä on vaikea pitää yllä, jos joukkue joutuu keskittymään kesän ajan taloudellisesti tärkeisiin kansainvälisiin peleihin.

Arsenal voi kuitata paikan kolmen joukkoon keskiviikkona. Emiratesille saapuva Sunderland taistelee sarjapaikastaan, mutta saa yltää pienimuotoiseen ihmeeseen, jotta nappaa pisteenkin Islingtonin laajalta ja nopealta nurmelta.

Wenger on kovan paineen alla. Arsenal on taloudellisesti vahva. Seuralla on nyt mahdollisuus panostaa pelaajiin varoja vieneen stadionprojektin jälkeen.

– Wenger on kuin BlackBerry. Aika on ajanut ohi. Ennen kaikki halusivat hänet. Tarvitsemme iPhonen, Jürgen Kloppin, mietti seuran tunnettu kannattaja, mediapersoona Piers Morgan sunnuntaina The Sunday Timesin sivuilla.

65-vuotias ranskalainen voi hiljentää puheet vain yhdellä keinolla: tuomalla seuraan ensimmäisen mestaruuden sitten kevään 2004.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    7. 7

      Stefan Kraft voitti normaalimäen MM-kultaa! Ahonen paras suomalainen

    8. 8

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    9. 9

      Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

    10. 10

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää