Heli, Heljä, Helinä

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

West Ham saa kyläänsä Ketut – jatkaako 16-vuotias komeetta loistoaan?

Valioliiga
Reece Oxford oli yksi Valioliigan avauskierroksen puhutuimmista pelaajista. Englantilainen onnistui hyvään saumaan, sillä ulkomaalaisten kykyjen määrä on kasvanut sumujen saarilla ennätyssuureksi.
Slaven Bilic yllätti sunnuntaina: joulukuussa 1998 syntynyt Reece Oxford sai paikan itälontoolaisten avauskokoonpanosta. Nuori englantilainen ei pettänyt manageriaan. Keskikentän pohjalla pelannut Oxford syötti pallon upealla noin 95 prosentin tarkkuudella omalle joukkueelleen, kun West Ham juhli voittoa Arsenalin vieraana luvuin 2–0.

Kroatialainen kertoi, että Oxford on ”cool-tyyppi”, joka pitää päänsä kylmänä myös tiukassa paikassa. Vastaavia kykyjä kaivataan lisää, sillä Valioliigan englantilaiset pelaajat jäivät muuten pieneen rooliin ensimmäisen kierroksen taistoissa. Joukkueiden pelit avanneet ryhmitykset täyttyivät peräti 68-prosenttisesti kyvyistä, joilla ei ole asiaa Kolmen leijonan maajoukkuepaitaan. Kyseessä on uusi ennätys.

Englannin jalkapalloliiton puheenjohtaja Greg Dyke tyrmistyi jälleen kerran luvuista. Valioliigan toimitusjohtaja Richard Scudamore ei piittaa puheista: sumujen saarten jatkuvasti kasvava televisioraha mahdollistaa sen, että seurat voivat vahvistaa rivejään ennennäkemättömällä tavalla. Huima kehitys on saanut saksalaiset ja espanjalaiset varpailleen: Stoke nappasi torstaina riveihinsä Xherdan Shaqirin, vaikka muun muassa Borussia Dortmund ja Schalke olivat 23-vuotiaan sveitsiläisen perässä.

Stoke matkaa lauantaina Tottenhamin vieraaksi. Raitapaitojen tuore hankinta huilaa taiston milanolaisseura Interin paidassa saadun pelikiellon vuoksi.

West Ham saa kyläänsä Leicesterin. Kettujen manageri Claudio Ranieri kertoi, että paikallinen yhtye Kasabian innoitti sinipaidat voittoon avauskierroksen Sunderland-ottelussa. Bilic tunnetaan niin ikään musiikkimiehenä. Kitaraa soittava kroatialainen toivoo ryhmänsä pelaavan kuin samalla tavalla kuin Iron Maiden pauhaa hevimetallia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    8. 8

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Kuva Helsingin Malminkartanosta: Pekkaniskan nosturiauto kaatui kyljelleen – kuljettaja jouduttiin vetämään hytistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää