Meri, Vellamo

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

HJK päätyi Antti Muuriseen – Josep Clotet loistaa Valioliigassa

Valioliigan kierroskolumni
Manchester United on hävinnyt jo kolme kertaa peräkkäin piskuiselle walesilaisseuralle. Swansea on kuronut satojen miljoonien puntien eron kiinni valmennuksen avulla. Nämä opit eivät kelvanneet aikoinaan Helsinkiin, muistuttaa Urheilusanomien Lontoon-kirjeenvaihtaja Eero Laurila.
Louis van Gaal käveli sunnuntaina täysin tyrmistyneenä Liberty-stadionin parkkipaikalle, kun Swansea voitti 64-vuotiaan hollantilaisen Punaiset paholaiset luvuin 2–1. Piskuinen walesilaisseura nimesi taistoon kokoonpanon, joka on maksanut vain kymmenisen prosenttia siitä, mitä Manchester United on pulittanut omasta ryhmästään. Swansea kaatanut tästä huolimatta 20-kertaisen mestariseuran jo kolme kertaa peräkkäin.

Joutsenet pärjää valmennuksen voimalla. Garry Monk, 36, lopetti pelaamiseen helmikuussa 2014, kun Swansea tarjosi seuran luottopuolustajalle tilapäistä pestiä Michael Laudrupin potkujen jälkeen. Monk suostui, mutta vaati samalla, että Josep Clotet siirtyy walesilaisten akatemiasta hänen tuekseen.

Clotet, 38, tarjosi palveluksiaan Helsingin Jalkapalloklubille kuutisen vuotta sitten, mutta HJK sanoi ei – ja antoi jatkosopimuksen Antti Muuriselle.

– Edustajani oli yhteydessä tuolloin HJK:hon. Olisin ollut valmis siirtymään seuraan, sillä pidän todella paljon Helsingistä. Emme kuitenkaan päässeet koskaan edes neuvottelutasolle, Clotet kertoi Urheilusanomille helmikuussa 2014.

Malmö FF kaappasi Katalonian jalkapalloliiton koulutuksesta vastanneen Clotet’n, joka johti yhdessä Roland Nilssonin kanssa seuran Ruotsin mestaruuteen keväällä 2010. Clotet saapui Liberty-stadionille tapahtumarikkaan kierroksen (Halmstads BK, Viking FK ja Malaga B) jälkeen. Uusi rooli sopii mainiosti katalonialaiselle, joka tunnetaan kyvystään kehittää niin joukkuetta kuin yksittäisiä pelaajia.

– Swansea voitti, koska he muuttivat kesken pelin muotoaan. Emme pystyneet sopeutumaan tähän, van Gaal myönsi.

Clotet vastaa juuri näistä asioista valkopaitojen kokonaisuudessa. Swansea vaihtoi tunnin jälkeen kahteen hyökkääjään ja keskikentän timanttiin. Joutsenet nousi muutoksen jälkeen maalin takamatkalta johtoon viidessä minuutissa.

Monk arvostaa assistenttinsa näkemyksiä. Clotet istuu jokaisessa taistossa hänen vieressään. HJK jätti sen sijaan mainion mahdollisuuden hyödyntämättä. Vastaavat virhearviot on syytä välttää jatkossa – suomalainen jalkapallo tarvitsee tuekseen jokaisen mahdollisen maailmanluokan osaajan.

Näistä puhuttiin myös:

Chelsea on kriisissä

Jose Mourinho haukkui omat pelaajansa, kun Crystal Palace voitti Stamford Bridgellä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1982. Jopa viime kauden ykköstähti Eden Hazard on flopannut portugalilaisen mukaan. Mourinho on lytännyt kesän aikana vähintään rivien välistä muun muassa Arsene Wengerin, Manchester Cityn tuhlailun, Rafael Benitezin vaimon, töppäilevät tuomarit, länsilontoolaisten kannattajat, omistaja Roman Abramovitsin säästökuurin, oman lääkintäryhmänsä, Kevin De Bruynen, kurinpitäjät – ja totta kai toimittajat. Puheiden varjoon on jäänyt se tosiasia, että hallitseva mestari on kokonaisvaltaisessa kriisissä.

Tunteet kuumina

Aston Villa ja Sunderland pelasivat lauantaina tasan. Isäntien manageri Tim Sherwood hermostui ja potkaisi muovipulloa sen verran voimakkaasti, että hänen takareitensä revähti pahemman kerran. Sherwood klenkkasi toisen jakson ajan teknisellä alueella yhdellä jalalla.

Tunteet kävivät muutenkin kuumina, sillä peräti kuusi pelaajaa näki punaista viikonlopun aikana. Härskeimmästä esityksestä vastasi vähemmän yllättäen Stoke: Ibrahim Afellay ja Charlie Adam ajettiin ulos jo ensimmäisellä jaksolla West Bromwichia vastaan. Vieraat voittivat vain luvuin 1–0, vaikka saivat pelata tunnin kahden miehen ylivoimalla.

Manchester City vahvistui entisestään

Taivaansiniset hankki riveihinsä Saksan pääsarjan parhaana pelaajana palkitun Kevin De Bruynen, 24. Belgialainen syötti viime kaudella 20 maalia. Vastaavaan lukuun ei yltänyt yksikään muu pelaaja Euroopan huippusarjoissa. Entinen Wolfsburg-tähti saa kilpailla näytöistään huolimatta tiukasti peliajasta: City on voittanut jo kymmenen kertaa peräkkäin, jos kevät ynnätään mukaan laskuihin.

Kierroksen tulokset:

Sunnuntai

Southampton 3 (Pelle 45, Tadic 64, 67) – Norwich 0
Swansea 2 (Ayew 61, Gomis 81) – Manchester United 1 (Mata 48)

Lauantai

Newcastle 0 – Arsenal 1 (Coloccini oma maali 52)
Stoke 0 – West Bromwich 1 (Rondon, 45)
Tottenham 0 – Everton 0
Manchester City 2 (Sterling 47, Fernandinho 56) – Aston Villa 0
Liverpool 0 – West Ham 3 (Lanzini 3, Noble 29, Sakho 90)
Chelsea 1 (Falcao 79) – Crystal Palace 2 (Sako 65, Ward, 81)
Bournemouth 1 (Wilson 24) – Leicester 1 (Vardy 86 rp.)
Aston Villa 2 (Sinclair 11 rp., 41) – Sunderland 2 (M’Vila 8, Lens 52)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    2. 2

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. 6

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    7. 7

      Bottas ehdolla Rosbergin paikalle – tässä ovat Mercedeksen kuskivaihtoehdot

    8. 8

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Kommentti: Kremlin ”suuri huoli” paistoi Putinin puheesta – tätä Venäjän johto pelkää eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    2. 2

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. Näytä lisää