Anna, Anne, Anu

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Vasta 38-vuotias komeettamanageri kuroi 349 miljoonan euron kaulan kiinni

VALIOLIIGA
Valioliigassa on rahaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Viikonloppuna nähtiin jälleen, ettei talous ratkaise kaikkea, kirjoittaa Ilta-Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtaja Eero Laurila.
– Tämä on seurahistoriamme merkittävin voitto.

AFC Bournemouthin manageri Eddie Howe ylisti suojattiensa esitystä, kun kompuroiva mestari Chelsea kaatui Stamford Bridgellä lauantaina luvuin 1–0.

Tulos osoitti, ettei raha ratkaise nykypäivän jalkapallossa ja Valioliigassa kaikkea. Jose Mourinho käytti taistossa neljäätoista pelaajaa, joiden yhteenlasketut siirtosummat kohoavat noin 358 miljoonaan euroon. Bournemouthin poppoon arvo jäi noin yhdeksään miljoonaan.

Länsilontoolaisten omistaja Roman Abramovitsh levitteli aitiossaan käsiään aivan syystä. Fulham Roadille vuonna 2003 saapunut venäläinen on sijoittanut sinipaitojen toimintaan reippaan miljardin ja rahoittaa omasta taskustaan 700 miljoonan stadionremontin – kun Chelsea saa vain rakennusluvan mahtipontiselle projektilleen.

Howe, 38, on nostanut Bournemouthin neljänneksi korkeimmalta tasolta pääsarjaan. Tämä kausi on vuonna 1890 perustettujen raitapaitojen ensimmäinen pyramidin huipulla. Kirsikoiden stadion Dean Court vetää noin 11 500 katsojaa. Hyvin erilaiset maailmat kohtaavat, kun Manchester United vierailee siellä lauantaina.

Bournemouthin menestys perustuu linjakkuuteen. Se ylsi keväällä Championshipin ykköseksi ja piti palloa eniten hallussaan. Saarivaltakunnan johtavat asiantuntijat toitottivat läpi syksyn ajan, ettei Howe voi jatkaa samalla tyylillä Valioliigassa. Manageri on jättänyt perusteettomat höpinät omaan arvoonsa.

Kirsikoiden tarina on tärkeä koko englantilaiselle jalkapallolle. Niin on myös sarjan kärkeen sensaatiomaisesti ponnahtaneen Leicesterin. Valioliigassa on puntia enemmän kuin koskaan aiemmin. The Times kirjoitti maanantaina, että jatkuvasti toimintaansa kehittävät Apple, Google, Netflix ja Amazon saattavat innostua hyvin pikaisella aikataululla maailman seuratuimman jalkapallosarjan tarjoamista mahdollisuuksista.

Manchester City solmi hiljattain yhteistyöstä kiinalaisen mediajätin kanssa – osakkeita vaihtui kaupassa noin 330 miljoonan euron arvosta. Taivaansinisten huuma laantui lauantaina, kun Stoke voitti vieraansa Britannia-stadionilla luvuin 2–0.

Koska rahaa on uuden, noin 140 miljoonaa euroa jopa sarjan jumbolle kausittain tuovan televisiosopimuksen myötä enemmän niin kärjessä kuin sarjataulukon häntäpäässä, saavat jätit taistella pisteistä entistä tiukemmin. Puntapinot auttavat, mutta ne eivät takaa menestystä. Howe todisti tämän Stamford Bridgellä.

Näistä puhuttiin myös:

Skrtel teki jälleen oman maalin

Liverpoolin toppari Martin Skrtel, 30, teki valioliigauransa seitsemännen oman maalin, kun Newcastle voitti punapaidat kotonaan luvuin 2–0. Slovakialainen pääsi maanantaina sanomalehtien urheilusivujen kansiin, sillä vain Richard Dunne (kymmenen) on enää romuluisen puolustajan edellä kaikkien aikojen tilastossa. Skrtel saa kuulla saldostaan jopa liikaa. Loppuun saakka yrittävä slovakialainen estää viime hetken pelastuksillaan monta osumaa kauden aikana.

Vardy jäi maaleitta

Viime kierroksella historiaa tehnyt Jamie Vardy, 28, jäi tällä kertaa maaleitta, kun Leicester voitti Liberty-stadionilla luvuin 3–0. Swansea jäi täysin Kettujen jalkoihin. Vieraiden juhlia johti hattutempun viimeistellyt algerialainen Riyad Mahrez, 24. Yhdessätoista sarjapelissä peräkkäin osunut Vardy tarjoili siirrollaan joukkuetoverinsa kolmannen osuman, vaikka olisi voinut laukoa tilanteessa myös itse.

Cazorla pitkään sivussa

Santi Cazorla, 30, parantelee polveaan jopa huhtikuulle saakka. Arsenal on pulassa, kun keskikentän keskustan rytmittäjä puuttuu kokoonpanosta. Tykkimiesten loukkaantumistilanne on tutun vaikea, sillä myös Alexis Sanchez, 26, ja Francis Coquelin, 24, huilaavat. Arsene Wenger vakuutti, että huomioi suojattiensa rasitustilan parhaalla mahdollisella tavalla. Käytäntö osoittaa toista. Niin Cazorla kuin Sanchez joutuivat pelaamaan läpi marraskuun uupuneina.

Kierroksen tulokset:

Maanantai

Everton 1 (Lukaku 81) – Crystal Palace 1 (Dann 76)

Sunnuntai

Newcastle 2 (Skrtel oma maali 69, Wijnaldum 90) – Liverpool 0

Lauantai

Chelsea 0 – Bournemouth 1 (Murray 82)

West Bromwich 1 (McClean 39) – Tottenham 1 (Alli 15)

Watford 2 (Deeney 30 rp, Ighalo 90) – Norwich 0

Swansea 0 – Leicester 3 (Mahrez 5, 22, 67)

Southampton 1 (Romeu 73) – Aston Villa 1 (Lescott 44)

Manchester United 0 – West Ham 0

Arsenal 3 (Campbell 33, Giroud 63, Ramsey 90) – Sunderland 1 (Giroud 45 oma maali)

Stoke 2 (Arnautovic 7, 15) – Manchester City 0

Suomalaiset Englannissa:

Championship:

Nottingham Forest–Fulham 3–0 (F: Keskikenttäpelaaja Sakari Mattila ei kuulunut vieraiden kokoonpanoon.)

Brighton & Hove Albion–Charlton 3–2 (BHA: Kakkosvahti Niki Mäenpää istui tuttuun tapaan Lokkien penkillä koko pelin ajan.)

Viikonlopun Englannin cupin peleissä ei esiintynyt suomalaisia pelaajia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    3. 3

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    7. 7

      Mila Kunis raivostui Ashton Kutcherin ex-vaimolle – Demi Mooren väitetään häiriköivän parin elämää

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    10. 10

      Oikean elämän ”M” raotti M16:n salaisuuksien verhoa harvinaisessa puheessa – ei palkkaisi James Bondia agenttihommiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    3. 3

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää