Torsti

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Arsenal voitti Valioliigan kärkiottelun

Valioliiga
Arsenal voitti Manchester Cityn ja nousi kahden pisteen päähän kärkijoukkue Leicesteristä.
Arsenal päihitti maanantai-iltana Manchester Cityn kotonaan Lontoossa maalein 2–1 (2–0). City oli varsinkin ottelun alussa Arsenalia aktiivisempi hyökkäyspelissään, mutta ei saanut aikaan paljon kunnon tilanteita.

Cityn Kevin De Bruyne hukkasi mahdollisuutensa ylivoimahyökkäyksessä 32. minuutilla laukomalla ohi. Arsenal rankaisi seuraavasta hyökkäyksestään. Theo Walcott ampui upean laukauksen alakulmaan Mesut Özilin syötön jälkeen.

Olivier Giroud teki Arsenalille 2–0 ensimmäisen puoliajan lisäajalla Özilin pystysyötöstä.

Yaya Toure laukoi Cityn kavennusmaalin kymmenisen minuuttia ennen ottelun loppua tarkasti yläkulmaan. City haki kavennuksensa jälkeen väkevästi tasoitusta, mutta Arsenalin puolustus kesti vieraiden painostuksessa.

Özil on syöttänyt jo 15 liigamaalia ennen kuin kausi on edes puolivälissä – kahdeksan enemmän kuin kukaan muu tällä kaudella. Valioliigan yhden kauden syöttöennätys on Thierry Henryllä, joka syötti Arsenalille kaudella 2002–03 yhteensä 20 maalia.

Arsenal nousi City-voitollaan kahden pisteen päähän liigaa johtavasta Leicesteristä, eli ”Ketuista”. Arsenal on ainoa joukkue, joka on pystynyt tällä kaudella voittamaan Leicesterin Valioliigassa.

– Leicester on ollut tällä kaudella hämmästyttävä, mutta täytyy sanoa, että todelliset ehdokkaat mestariksi ovat City ja Arsenal, entinen Arsenalin puolustaja Martin Keown arvioi eilen BBC:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    6. Näytä lisää