Nestori

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

ManU haluaa supertähdeksi kehittyneen ex-pelaajansa takaisin – joutuisi maksamaan satakertaisen siirtokorvauksen!

Valioliiga
Manchester United joutuu maksamaan ennätyssumman parin vuoden takaisesta mokastaan.
Manchester Unitedin uusi manageri Jose Mourinho havittelee supertähti Paul Pogbaa keskikenttänsä vahvistukseksi. Juventuksessa maailman eliittiin noussut ranskalainen kahden suunnan kapellimestari on ollut muiden jättiseurojen tähtäimessä jo pitkään, mutta toistaiseksi Pogba ja Juventus ovat vastustelleet tarjouksia.

Brittilehti Mirrorin mukaan Juventus pitää 23-vuotiasta Pogbaa peräti 100 miljoonan euron arvoisena pelaajana. Erityisen karvasta näin suuren siirtosumman maksaminen olisi juuri Unitedille, sillä seura joutui aikoinaan luopumaan Pogbasta lähes sata kertaa pienemmällä summalla.

Pogban menetystä pidetään managerilegenda yhtenä Sir Alex Fergusonin harvoista virheaskelista seurassa. Vähäiseen peliaikaan kyllästynyt Pogba lähti teini-ikäisenä pelaajana ManUsta vuonna 2012, kun hän ei saanut suurempaa roolia ykkösjoukkueessa. United ei ollut onnistunut jatkamaan ranskalaisen sopimusta, joten Pogba lähti Bosman-säännön turvin, ja United sai nuoresta pelaajasta vain miljoonan euron korvauksen. Pian hänestä kehittyi supertähti Italiassa.

Unitedin lisäksi paikalliskilpailija Manchester Cityn uskotaan olevan Pogban perässä. Juventus toivookin kovaa tarjouskilpailua ranskalaisesta.

– Tulevaisuudessa hän voi olla jopa yli 100 miljoonan arvoinen, Juven toimitusjohtaja Giuseppe Marotta kertoi Mirrorin mukaan.

Lehti väittää myös, että Pogba olisi kiinnostuneempi Espanjana La Ligasta kuin Valioliigasta. Erityisesti Real Madrid tai Barcelona kiinnostaisivat. Unitedia vastaan puhuu myös se, ettei seura pelaa ensi kaudella Mestarien liigassa. Silti vakavarainen United pystyy lyömään kaikki kilpailijat laudalta taloudellisesti, jos se näin haluaa tehdä.

Mourinho on saanut Unitedin johdolta avokätisesti rahaa joukkueensa jälleenrakennukseen. Seura vasta sinetöi 23-vuotiaan topparin Eric Baillyn siirron Villarrealista 38 miljoonalla eurolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    5. 5

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    6. 6

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Venäläistähti kertoo ällistyksestään parisprintin loppusuoralla: ”Luulin taistelevani pronssista, hyvällä tuurilla hopeasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    5. 5

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    6. Näytä lisää