Anna, Anne, Anu

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Kommentti: West Ham astui uuteen, hiljaisempaan aikaan

valioliiga
Bournemouth kaatui viime hetken maalilla, kun Lontoon olympiastadionilla pelattiin ensimmäisen kerran Valioliigaa, kirjoittaa Ilta-Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtaja Eero Laurila.
– Onko tämä The Emirates?

Vieraiden kannattajat ottivat ilon irti, kun West Ham ja Bournemouth kohtasivat sunnuntaina Lontoon olympiastadionilla.

Vuonna 2006 avattu The Emirates Stadium tunnetaan lempinimellä ”Islingtonin kirjasto”. Sen verran hiljaiselle yleisölle Arsenal pelaa turhan usein Pohjois-Lontoossa.

West Ham uhkaa kokea saman kohtalon. Itälontoolaisten uuteen upeaan kotiin mahtuu parhaimmillaan lähes 60 000 katsojaa. Suurseurojen joukkoon pyrkivä West Ham myi hyvissä ajoin huimat 50 000 kausikorttia.

”Hammers” jätti keväällä hyvästit Boleyn Groundille, vuonna 1904 avatulle ehkä hieman kolkolle, mutta takuulla aina tiivistunnelmaiselle vanhan ajan pyhätölle.

Boleyn Groundille jäi paljon muistoja. Itälontoolaisten kaikkien aikojen pelaaja Bobby Moore puolusti siellä kolmella eri vuosikymmenellä. Moore, 51, menehtyi vuonna 1993. West Ham ei unohda juuriaan. ”London Stadiumilla” komeilee puolustajan mukaan nimetty katsomo.

Avaralle olympiastadionille ei kehity koskaan vastaavaa tunnelmaa kuin Boleyn Groundille. West Ham otti suuren askeleen ja luopui osittain sielustaan. Muutto avaa samalla jättimäisiä mahdollisuuksia. West Ham piti – toisin kuin Arsenal – pääsylippujen hinnat kohtuullisina. Tunnelma nousee takuulla, kun West Ham vain sopeutuu uuteen kotiin. Ja pärjää ennen kaikkea vihreällä veralla.

Taipaleesta voi povata haastavaa. West Ham pelaa pääosin veronmaksajien kustantamalla, reippaat 600 miljoonaa euroa maksaneella stadionilla huippuhalvalla vuokralla, mutta saa sopeutua. Kannattajat komennettiin sunnuntaina useaan otteeseen istumaan. Boleyn Groundilla sai seurata kamppailun kulkua seisten.

– Olemme West Ham United. Seisomme, missä haluamme, kaikui lehtereillä.

Äänekäs mielenilmaus ei jäänyt illan kohokohdaksi. West Ham ylsi niukkaan voittoon, kun Michail Antonio puski pallon verkkoon toisen jakson loppuhetkillä.

– 1–0 cockney-pojille, kaikui stadionilla, vielä hieman laimeammin kuin Boleyn Goundilla.

Ottelu osoitti, että West Ham kompuroi, jos kymppipaikka Dimitri Payet puuttuu kokoonpanosta. Kolhusta kärsinyt ranskalainen määrittää itälontoolaisten pelin virtauksen. Samaan tapaan kuin viininpunaisten kannattajat määrittävät lehtereillä tunnelman.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    5. 5

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    6. 6

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    7. 7

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    8. 8

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    9. 9

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    10. 10

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    5. 5

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    6. Näytä lisää