Oivion kommentti: Inter putoaa kelkasta

Julkaistu: 21.5.2012 23:00

Parhaalla ykstoistikollaan Inter on mestarikandidaatti tämän kauden Veikkausliigassa. 33 ottelun sarjassa se ei kuitenkaan riitä.

Inter avasi veikkausliigakauden suorastaan mykistävästi. Neljä voittoa putkeen ei ollut ainoastaan komea tulosputki. Myös esitykset kielivät kovasta kunnosta. HJK-tappion jälkeen JJK ja KuPS vielä kaatuivat, mutta pisteitä oli jälleen jäädä matkaan. Maanantaina Inter romahti kalkkiviivoilla Maarianhaminassa, ja ottelu paljasti karusti turkulaisten heikot kohdat.

Job Dragtsman aikakaudella Inter on ollut luvattoman heikko vierasjoukkue. Esimerkiksi HJK:ta tai IFK:ta se ei ole voittanut kertaakaan vieraskentällä hollantilaisen ollessa valmentajana. Viime kaudella vierastappioita kertyi liigassa yhteensä kahdeksan. Ensimmäinen ero Interin ja Klubin välillä on sulassa suoritusvarmuudessa. Johtoasemassa Klubi on lähes lyömätön, Inter hauras.

Koko Inter tuntui kärsivän kokovartalohalvauksen sillä hetkellä, kun kuumesairas Ville Nikkari oli vaihdettava pois kentältä maanantaina. Aivan kuin alitajunnassa olisi kuulunut ”taas mennään”, kuin HJK:n vieraana taannoin. Alakynnessä ollut IFK vei yhtkkiä peliä mielin määrin, ja lopulta voitonkin.

Toiseksi turkulaisten leirissä harmitellaan pelaajapulaa, syystäkin. Kun puolustuslinjasta joudutaan vaihtamaan mies pois, on laitahyökkääjä Henri Lehtonen tällä hetkellä käytännössä ainoa vaihtoehto tilalle. Ja kun Lehtonen tuli Maarianhaminassa vasemman pakin tontille, alkoi Interin välitön romahdus.

Vaikka virhe IFK:n avausmaalissa oli räikeä, ei tappiota voi missään nimessä laittaa yksin Lehtosen piikkiin. Fakta on, ettei nykyjoukkueella Inter pysy HJK:n kelkassa pitkään. Pian alkava EM-kisatauko antaa mahdollisuuden huilata, mutta siirtoikkunan aukeamiseen on pidempi aika.

Tämä joukkue tarvitsee vahvistuksia, eikä tällä hetkellä näytä siltä, että omistaja Stefan Håkans olisi niitä valmis rahoittamaan. Miksi olisikaan – rajansa hyväntekeväisyydelläkin. Silti tilanne on sääli, sillä Dragtsman kokoama runko on erittäin hyvä. Yllättäen edes Timo Furuholmin perään ei ole tarvinnut huudella. Uudet miehet Pim Bouwman ja Irakli Sirbiladze ovat tonteillaan aivan liigan eliittiä.

Kotimaiseen kilpailukalenteriin haluttiin väkisin 33 ottelua noin kuuteen kuukauteen. Eri ympyröissä ohjelmaa on kutsuttu milloin raskaaksi tai jopa epäinhimilliseksi. Moittijat ovat oikeassa. Tällä hetkellä liigassa on vain yksi seura, jolla on edellytykset hoitaa ohjelma joutumatta kaivamaan pelaajalaaria aina b-junioreita myöten. Ja se on myös seura, jonka voi jo kahdeksan liigakierroksen jälkeen sanoa voittavan neljännen Suomen mestaruutensa putkeen.

Viime vuoden kaltaisiin murskalukemiin tuskin tämä liigavuosi menee, mutta tie näyttää tutulta.  Vielä en nimittäin ole valmis hyppäämään MyPan mestaruusjunaan, vaikka kovasti houkuttaisi. Interistä ei, kaikista sen hyvistä puolista huolimatta, mestariksi tänä vuonna ole.


Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat