MyPa ehti voittaa Valkeakosken Hakan seitsemän kertaa peräkkäin Veikkausliigassa ennen kuin lehti kääntyi.
- Olimme hävinneet MyPalle tällä kaudella jo kaksi kertaa, kerran liigassa ja kerran cupissa.
- Siinä oli meille jo ihan tarpeeksi aihetta räväkkään alkuun ja kalavelkojen maksuun, erinomaisen ottelun pelannut Hakan laitapuolustaja Antti Ojanperä totesi.
Ottelu ehti vanheta vain seitsemän minuuttia, kun Haka meni jo 2-0-johtoon. Kolmannen ja voiton lopullisesti varmistaneen osuman isännät viimeistelivät toisen puoliajan lisäajalla.
- Epäonnistuin täydellisesti joukkueen valmistamisessa tähän otteluun. Oli väärä ratkaisu antaa joukkueelle yksi ylimääräinen vapaapäivä lauantaina, MyPan päävalmentaja Toni Korkeakunnas huokaili.
- Kolme maalia omiin oli meidän kuluvan kauden ennätys, Korkeakunnas murehti.
Ottelun alussa avainpelaajiaan lepuuttanut MyPa pelaa seuraavan ottelunsa jo torstaina. Joukkue kohtaa Eurooppa-liigan toisen karsintakierroksen ottelussa Rapid Bukarestin vieraissa.
Haka-MyPa 3-1 (2-1)
5. Juha Pirinen 1-0, 7. Shane Robinson (Antti Ojanperä) 2-0, 42. Riley O’Neill 2-1, 90. Robinson 3-1.
Erotuomari: Petteri Kari.
Yleisöä: 1 577.
Haka: Kert Kütt, Antti Ojanperä (v), Sami Sanevuori, Juuso Salonen, Shane Robinson (v), Marco Matrone (64. Pauli Kuusijärvi), Juha Pirinen, Claudio Matrone (46. Topi Järvi), Sasha Popovits (v), Shane Mcfaul, Jarno Mattila (v) (71. Lassi Luoto).
MyPa: Ville Iiskola, Nongotamba Lody, Niko Kukka (v) (55. Hassan Sesay), Patrick O´Shaughnessy (32. Tommi Vesala), Joni Vuorinen, Antti Koskinen, Marko Selin (v) (33. Riley O’Neill), Xhevdet Gela, David Ramandingaye, David Opoku, Olajide Williams.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
1.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Työkyvytön teki 1100 tuntia puolisonsa firmalle töitä ja nosti päivärahat – hovi ei lieventänyt petostuomiota 06:01
4.
-
Suursäätilassa ei ole odotettavissa muutoksia – Euroopan sää päälaellaan 07:54
5.
-
Maantiesilta romahti jokeen USA:ssa 07:48
6.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 08:21
7.
-
Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita" 06:37
8.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
9.
-
Haluatko pomoksi? Muuta tämä asia heti 06:51
10.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 23.5. 19:14
11.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 23.5. 20:19
12.
-
Horoskooppi 24.5.2013 06:00
13.
-
Chris O'Neillin malli-exä vietti ökyhäät 23.5. 23:05
14.
-
Perussuomalainen: Alppilan kohuopettaja lähtee politiikkaan - harkitsee eurovaaleja 01:00
15.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
16.
-
Valtion ammateissa huimat palkkaerot - 1 155-10 525 e/kk 23.5. 22:50
17.
-
Jo viides yö peräkkäin - Tukholma loimusi taas 07:44
18.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
19.
-
Onko hän Suomen vahvin urheilija? 23.5. 16:29
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
2.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 23.5. 13:07
3.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
4.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
5.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
6.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 23.5. 11:51
7.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 23.5. 8:39
8.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 23.5. 10:33
9.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 23.5. 14:45
10.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 08:21
11.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 23.5. 13:14
12.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
13.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 23.5. 10:16
14.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 23.5. 15:33
15.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 23.5. 16:19
16.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 23.5. 12:30
17.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 23.5. 9:16
18.
-
Tämän takia Hector jäi pois Vain elämää -sarjasta 23.5. 10:06
19.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita"
13-vuotias "Lionel Messi" voitti IS:n Valioliigakisan
HJK-kapteeni: "Harmittaa ja v****aa!"
HJK hävisi taas kotonaan - Muuris-huudot raikuvat jo!
KuPSin Pekonen avautui kentästä - "Nyt pelataan perhana jo toukokuun loppua!"
Jaro haki voiton Lahdesta - "Onni ja ylpeys"
Interin tuliaiset napapiiriltä: tappio ja ulosajo
Klubi pian kriisissä - "Sixten Boströmin asema käy tukalaksi"
Hongan valmentaja Lehkosuo: "Kestimme ilmasodan"
Jari Litmanen teki komean rabona-kikan Hongkongissa - katso video!
Taistelu Malagan tähtipelaajasta kiihtyy
Bayern varma finaalivoitostaan - juhlapaikka jo varattu
Arsenal kauppaa kapteeniaan alehintaan
Kohudokumentti: Juventus voitti veridopingin voimin
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan
Dortmundille raju takaisku Mestarien liigan finaalin alla
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat
Valioliigaseurojen tv-tulot kasvavat rajusti seuraavilla kausilla




