Kaksi maalia HJK:n verkkoon, ei tuuletusta

Julkaistu: 4.8.2012 21:22

VPS:n Jarno Parikka oli ottelun hahmo, kun vaasalaisseura haki pisteen HJK:lta 3-3-tasapelillä.

Parikasta tuli ensimmäinen VPS-pelaaja, joka on onnistunut maalinteossa HJK:n kotikentällä sitten vuoden 2000 ja Jyrki Huhtamäen.

Eikä Parikka tyytynyt yhteen maaliin. Hän osui kahdesti. Ensin hallitulla laukauksella takakulmaan ja toisella jaksolla komeasti ylänurkkkaan rangaistuspilkulta. Parikka ei kuitenkaan tuulettanut kumpaakaan maaliaan.

- Mun mielestä se oli ihan kohteliasta, hän perusteli.

Korsolainen Parikka, 26, on HJK:n kasvatti, joka pelasi seuran ykkösjoukkueessa kaudet 2005-2011. Hänellä ja Klubin kannattajilla on aina ollut lämmin suhde.

HJK-fanit lauloivat maalien jälkeen jopa Parikan nimeä ja haukkuivat hänet seurasta päästänyttä urheilujohtajaa Tuomo Saarniota painokelvottomin ilmaisuin.

- Kuulin kyllä (fanien laulavan nimeäni). Se tuntui hyvältä. HJK on kuitenkin kasvattajaseurani, Parikka sanoi.

Pelin jälkeen hän oli kuitenkin pettynyt. Parikan rankkarimaali vei VPS:n 3-1-johtoon vain parikymmentä minuuttia ennen loppua. HJK kuitenkin kiri vielä tasoihin. Demba Savage kavensi ja Mika Väyrynen tasoitti ensimmäisellä liigaosumallaan HJK:n paidassa.

Mitä lopun kiri lupaa keskiviikon Mestarien liigan karsintaotteluun Celticiä vastaan, Mika Väyrynen?

- No, olihan se hyvää taistelua. Mutta sulatetaan tää tappio ennen kuin ruvetaan puhumaan keskiviikosta, Väyrynen vastasi.

Puhut tappiosta, vaikka peli päättyi tasan. Tuntuiko tämä menetetyltä kahdelta pisteeltä yhden voitetun asemesta?

- Kyllä. Olisimme tarvinneet nämä pisteet. Kotona pelatessa pitäisi pystyä voittamaan huonommallakin pelillä, Väyrynen sanoi.

HJK:n valmentaja Antti Muurinen oli myös pettynyt tasapeliin, mutta piti sen tulotapaa sentään lohdullisena keskiviikkoa ajatellen.

- Jos olisimme menettäneet 3-1-johdon, olisi ollut paljon pettyneempi, Muurinen sanoi.

HJK jännittää huomenna hyökkääjä Juho Mäkelän magneettikuvien tuloksia. Skotlannissa takareitensä loukannut kärkimies on vielä kysymysmerkki keskiviikon otteluun.

HJK:n vastus Celtic avasi tänään oman liigakautensa Skotlannissa lyömällä Aberdeenin 1-0. Skottimedia kuvaili peliä nihkeäksi.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat