MIFK-pakin uskomaton ottelu: oma maali, tasoitusmaali ja ulosajo!

Julkaistu: 6.8.2012 22:50

Jalkapalloliigan tasaiseen kärkitaisteluun ei tullut suuria muutoksia, kun TPS ja IFK Mariehamn jäivät kierroksen rästiottelussa 1-1-tasapeliin.

Piste vei IFK:n  HJK:n rinnalle kolmanneksi ja TPS ohitti VPS:n nousten viidenneksi.

TPS pääsi tasaisen ottelun lopussa niskan päälle, kun IFK:n kapteeni Jani Lyyski sai 75. minuutilla toisen varoituksen ja joutui suihkuun. Turkulaisryhmästä ei kuitenkaan löytynyt ratkaisijaa maalintekoon.

- Olen pettynyt tulokseen, sillä kolme pistettä oli tavoitteena, TPS:n
valmentaja Marko Rajamäki murisi.

Ottelun maaleista vastasi yksin Lyyski. Hän torjui Aleksi Ristolan laukauksen omaan maaliin jo seitsemännellä minuutilla ja ohjasi myöhemmin 1-1-tasoituksen kulmapotkun jälkeen.

IFK:n saalis kahdelta peräkkäiseltä Turun matkalta oli neljä pistettä, mikä sinänsä tyydytti valmentaja Pekka Lyyskiä.

- Joudumme lähtemään otteluun aika ristiriitaisin tuntein, kun Petteri Forsell oli ensi kertaa sivussa siirryttyään Turkkiin. Joukkue kuitenkin kokosi itsensä peliin hienosti ja mielestäni vähintään ansaitsi pisteen, Lyyski totesi.

Hieman ailahdellen tuominnut Toni Ollikainen joutui näyttämään lisäajalla punaista korttia myös TPS:n puolustaja Jarkko Hurmeelle tämän potkaistua rumasti vastapelaajaa jalkaan pelin ollessa jo poikki.

TPS-IFK Mariehamn 1-1 (1-1)

7. Aleksi Ristola (Juho Lehtonen) 1-0, 18. Jani Lyyski 1-1.
Erotuomari: Toni Ollikainen.
Yleisöä: 3 266.

TPS: Henrik Moisander, Jani Tanska, Jarkko Hurme (90. ua), Jaakko Nyberg, Sami Rähmönen, Petteri Pennanen, Toni Kolehmainen (v), Juho Lähde, Santeri Mäkinen (71. Dennis Okaru), Aleksi Ristola, Juho Lehtonen (62. Mikko Hyyrynen).

IFK Mariehamn: Simon Nurme, Kristian Kojola, Jani Lyyski (75. ua. v+v), Mason Trafford (v), Jarkko Värttö, Marcus Olofsson, Patrick Byskata (89. Mika Niskala), Amos Ekhalie, Rezgar Amani (61. Wilhelm Ingves), Aleksei Kangaskolkka, Mattias Wiklöf.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat