Onni, Sisu

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Uefa huomioi IFK Mariehamnin valmentajan

Euroopan jalkapalloliitto Uefa listasi verkkosivuillaan maanosan virkaiältään pitkäikäisimpiä valmentajia.
Kimmokkeen Uefan listaukselle antoi Sir Alex Ferguson, joka on luotsannut Manchester Unitedia peräti 24 vuoden ajan. Ferguson ohitti virkaiältään juuri ManU:n edellisen managerilegendan Sir Matt Busbyn.

Uefa veti esiin mm. Guy Roux’n nimen. Roux valmensi Auxerrea käsittämättömät 44 vuotta (1961-2005) ja toimi mm. Teemu Tainion oppi-isänä.

Liitto muisti myös Kiovan Dynamon suuruudenluojaa Valeri Lobanovskia, joka luotsasi Roman Eremenkon seuraa kahteen otteeseen: 1974-1990 ja 1997-2002. Myös Foppe de Haanin työ Heerenveenissä (1985-2004) muistettiin.

Yksi kunniamaininta osui Suomeen. Tai oikeastaan Ahvenanmaalle. Pekka Lyyski painii nimittäin samassa sarjassa Evertonin David Moyesin kanssa. Kummatkin ovat olleet virassaan vuodesta 2002.

Pekka Lyyski nosti IFK Mariehamnin Veikkausliigaan 2004. Saarelaiset ovat pysyneet siitä asti ylimmässä sarjassa. 2009 IFK taisteli pitkään mitaleista ja oli lopulta neljäs. Viime kaudella IFK otti takapakkia ja vältti niukasti liigakarsinnat.

Lyyski, 57, on kotoisin Kokkolasta. GBK:n ex-divaripelaaja saapui Ahvenanmaalle 1970-luvun lopussa. Myyntityön ja oman matkatoimiston pyörittämisen jälkeen Lyyski ajautui IFK:n päätoimiseksi valmentajaksi ja hinasi seuran Kakkosesta Veikkausliigaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    3. 3

      Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

    4. 4

      Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

    5. 5

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    6. 6

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    7. 7

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    8. 8

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    9. 9

      Björgeniltä yllättävä kommentti Ylen lähetyksessä: ”Mietin, onko kisaan lähdössä mitään järkeä”

    10. 10

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    3. 3

      Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

    4. 4

      Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

    5. 5

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    6. Näytä lisää