Kyllikki

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Veikkausliigaennakko: Lahden pohja vuotaa, auttaako Pyhä Pietari?

Miten FC Lahti pystyy reagoimaan siihen, ettei kaikki menekään nyt niin kivasti kuin viime vuonna?
Ei pelannut Ykkösessä kahta peräkkäistä voitotonta ottelua. Pisin voittoputki kirjattiin neljän ottelun mittaiseksi. Kolmen putkia kertyi kaksi, joten sarjan parhaasta ei ollut epäselvyyttä. Tämä kausi lyö niskaan uuden haasteen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Turpakeikkoja tiedossa. Miten joukkue ja Tommi Kautonen reagoivat väistämättömiin tappioihin - jopa putkiin?

Kevennykseksi voisi järjestää sisäisen kilpailun. Kumpi saavuttaa
merkkipaalun ensin: Kautonen uransa toisen liigavoiton (takana 26 liigapeliä) vai Rafael uransa sadannen liigamaalin (takana 99 maalia 234 liigapelissä)? Onni olisi, että ne tulisivat samassa ottelussa, ja mieluusti heti kauden alussa.

Mäkitalo dynamona

Joukkue ottaa välillä riskejä yrittämällä pelata pallon ylös alhaalta asti. Toki pelaamisessa on ollut myös suoraviivaisuutta. Haussa on viime vuotta nopeampi hyökkäyspeli. Lahti pelasi viime kaudella Ykkösessä
kilpikonnapuolustuksia vastaan, mutta nyt se pääsee hallitsemaan otteluita yhtä selvästi aika harvoin.

Keskikentälle hankitut Ville Taulo ja Mika Mäkitalo tuovat valtavasti lisäapua pallolliseen pelaamiseen, jos he pääsevät yhtään oletetulle tasolleen. Myös Hongasta napattu Jaakko Lepola on pallovarma. Lahti tarvitsee silti hyökkäämisessään laitapelaajiensa juoksuvoimaa, jotta keskustasta saadaan irti kaikki paras. Lahti pyrkii silti monesti pallonhallintapeliin, joka voikin toimia ns. pääkilpailijoita vastaan.

Pelaamisesta löytyy hyvänä päivänä monipuolisuutta - välillä pitkää syöttöä, välillä ylös laidoilta ja perään keskityksiä. Yksi talven nimistä on ollut JJK:sta tullut Tommi Kari, joka on leikannut laidalta tehokkaasti keskelle. Hän voisi toimia hyvin myös keskikentän keskellä hyökkäävässä roolissa, jos esimerkiksi Tauloa tarvitaan muilla alueilla. Tauloa ei hankittu heittomieheksi, mutta Lahti voi joutua turvautumaan hänen monipuolisuuteensa useillakin paikanvaihdoilla.

Kari ja ykkössentteri Rafael löysivät pikavauhtia yhteisen pelitaajuuden. Sen sijaan kaikkien pelaajien roolit eivät ole vielä hallussa. Tietävätkö pelaajat, mitä tehdä - ja ennen kaikkea mitä kaverit tekevät - missäkin tilanteessa?

Ykköstoppari sivussa

Lahti puolustaa hyvin joukkueena. Pelaajien ja eri osa-alueiden väliset etäisyydet eivät leviä. Myös keskikentän laitapelaajat, joita Kautonen kutsuu mielellään puhtaiksi laitahyökkääjiksi, tulevat alas vikkelään ottamaan painetta pois pakeilta. Puolustettaessa ryhmityksen voi piirtää muotoon 4-5-1.

Rafael on välillä ainoa pelaaja, joka saa jäädä ylös. Sikäli järkevää, että taitava ja vahva Rafael pystyy pitämään palloa vastahyökkäyksissä, ja näin kavereita ehtii mukaan ylös avuksi. Lahti saattaa luoda vastahyökkäyksessä maalipaikan jo muutamalla hyvällä syötöllä ja juoksulla.

Iso uhkakuva on saksalaistoppari Hendrik Grossöhmichenin loukkaantuminen. Nuori Joel Mero on vielä liian kokematon kovaan liigaan, ainakin vakiopelaajaksi. Ehkä Jani Bäckman jatkaa topparina, kuten talvella on välillä nähty.

Varsinkin alkukaudesta omissa voi paukkua, kun oikea puolustuslinja on haussa. Ehkä Lahteen palannut maalivahti Viktor Szentpeteri (suomeksi Pyhä Pietari) pelastaa. Puolustuksen onneksi keskikentän keskustasta löytyy yksi tai kaksi pelaajaa, jotka tukevat toppareita puolustustyöskentelyllään.

JOUKKUE KAUDELLA 2012:

1 TUOMI Juha
2 MERO Joel
3 HAUHIA Mikko
4 SINISALO Jukka
5 KÖSE Ibrahim
6 GROSSÖHMICHEN Hendrik
7 VELTHEIM Jukka
8 BÄCKMAN Jani
9 RAFAEL
11 LEPOLA Jaakko
12 SZENTPETERI Viktor
13 LÄNSITALO Jussi
14 TYNKKYNEN Olli
15 HUKKA Antti
16 RANTANEN Jaakko
17 MÄKITALO Mika
18 HIETANEN Konsta
19 KLINGA Matti
20 KEMPPINEN Jonne
21 KARI Tommi
22 SAASTAMOINEN Robin
23 TAULO Ville
28 SHALA Drilon
30 SKOFELT Valtteri

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    7. 7

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää