Anna, Anne, Anu

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

MIFK ja Honka nyhjäsivät maalittoman

IFK Mariehamn ja Honka pelasivat sunnuntaina jalkapalloliigan kauden 2012 ensimmäisen maalittoman tasapelin. Joukkueiden kohtaamisessa Maarianhaminassa pääosaan nousivat puolustukset, eikä kummallakaan ollut todellisia tuhannen taalan paikkoja ottelussa.
Voitotta kauden kolme ensimmäistä kauden otteluaan pelannut Honka saapui Maarianhaminaan selkeästi tavoitteenaan pitää puolustus tiiviinä ja tässä espoolaiset myös onnistuivat tyrehdyttäen isäntien hyökkäyspelin miltei tyystin. Sama asia toistui kuitenkin myös toisessa kenttäpäädyssä, jossa IFK-puolustus jätti Hongan ilman maalipaikkoja.

Sinänsä hyväkuntoinen nurmi Maarianhaminassa toi myös oman leimansa otteluun.

- Kenttä oli todella hidas ja se vaikutti pelaamiseen, IFK Mariehamnin päävalmentaja Pekka Lyyski sanoi Hongan virkaveli Mika Lehkosuon säestäessä vieressä.

Pistejaon myötä Honka putosi sarjataulukossa viimeiseksi. IFK Mariehamn jatkaa keskikastissa kuudennella sijalla.

IFK Mariehamn-Honka 0-0
Erotuomari: Ville Nevalainen.
Yleisöä: 1 335.
IFK Mariehamn: Simon Nurme, Mason Trafford, Jarkko Värttö, Kristian Kojola, Jani Lyyski, Petteri Forsell (58. Rezgar Amani  v), Amos Ekhalie (79. Johannes Nordström), Marcus Olofsson, Patrick Byskata, Saihou Jagne (52. Mattias Wiklöf), Aleksei Kangaskolkka.
Honka: Walter Viitala, Tapio Heikkilä, Henri Aalto, Patrick Aaltonen, Dani Hatakka, Duarte Tammilehto, Jussi Vasara (81. Macpherlin Dudu), Moshtagh Yaghoubi, Nicholas Otaru, Tim Väyrynen, Tomi Petrescu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    8. 8

      Ylirasittunut Simon Cowell sairastui juuri ennen X Factor -finaalia – tuomari saattaa jättää lähetyksen väliin

    9. 9

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää