Tuija, Tuire, Vanessa

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Tehoton Jaro tipahti liigajumboksi

Liigatulokas FC Lahti nosti toisella perättäisellä voitolla tuntuvasti osakkeitaan, kun se kaatoi vieraskentällä Jaron puhtaasti 2-0.
Lahtelaiset hiljensivät kotiyleisön jo ensimmäisen vartin aikana. Toppari Jukka Sinisalo iski vapaapotkun jälkimainingeissa avausmaalin ja Tommi Kari vei rangaispotkusta vieraat kahden maalin karkumatkalle.
Kari on osunut kuluvalla kaudella neljä kertaa, yhtä monesti kuin koko Jaron joukkue.

Jarolle tarjottiin toisella puoliajalla kavennusta rangaistuspotkusta, mutta tavallisesti vuorenvarma Papa Niang laukoi yksitoistametrisen karkeasti yli.
Lahtelaisten vaihtomies Ibrahim Kösen visiitti kentällä jäi vain viiden minuutin mittaiseksi, ennen kuin punainen kortti heilahti ulosajon merkiksi.

- Olen tyytyväinen vain tulokseen. Jaro pelasi hyvin ja me syyllistyimme paineen alla roiskimiseen, totesi lahtelaisten valmentaja Tommi Kautonen.

Jaro-FC Lahti 0-2 (0-2).

7. Jukka Sinisalo 0-1, 14. Tommi Kari (rp) 0-2.
Erotuomari: Miikka Lähdesmäki.
Yleisöä: 1 127.
Jaro: Jesse Öst, Tillmann Grove, Dickson Agyeman (v), Michael Tolson Banner Jr (v), Jari Sara (v), Mattias Wargh (75. Thomas Kula), Markus Kronholm (79. Tommi Haanpää), Simon Skrabb, Timo Tahvanainen (57. Jussi Aalto), Ilya Vaganov (v), Papa Niang.
FC Lahti: Viktor Szentpeteri, Mikko Hauhia, Jukka Sinisalo, Jani Bäckman (v), Jaakko Lepola (46. Rafael Vieira), Konsta Hietanen, Matti Klinga, Tommi Kari, Ville Taulo (v), Olli Tynkkynen (v) (73. Ibrahim Köse), Drilon Shala (27. Jussi Länsitalo).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    7. 7

      IS seuraa: Taistelu mäkihypyn normaalimäen MM-kullasta käynnissä – miten käy Janne Ahosen ja muiden suomalaisten?

    8. 8

      Ilmiöksi Yhdysvalloissa noussut Putkimies-Joe haukkuu Obaman IS:n haastattelussa – ”Trump on saanut jo enemmän aikaan”

    9. 9

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    10. 10

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää