Jutta

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

TPS ravisteli apinaa selästä

Toisinaan pelillisillä arvoilla ei ole kentällä mitään merkitystä, vain tulos merkitsee.
TPS pelasi kotinurmellaan MYPAa vastaan neljän ottelun tappioputken kokoinen apina selässään. Turkulaiset ovat viimeaikoina hävinneet kohtuullisen hyvilläkin peliesityksillä, mutta keskiviikkona väkinäinen raataminen riitti väkinäiseen voittoon.

- Ollaan pelattu ihan hyvin viime aikoina ja hävitty. Nyt ainoa tavoite oli ottaa kolme pistettä. Ei vaan voida hävitä viittä peliä putkeen kun on Tepsin paita päällä, totesi helpottavan voittomaalin iskenyt Juho Lähde.

- Lähdettiin hakemaan vain tulosta, keinolla millä hyvänsä, komppasi päävalmentaja Marko Rajamäki.

TPS:n pelissä näkyi tappioputken aiheuttama tuska. Peli-ilmeen nihkeyttä sävyttivät heikko syöttöpeli ja epävarmat yksilösuoritukset.

Kuvaavaa on, että Lähde vei isännät johtoon rangaistuspotkulla, joka oli TPS:n ainoa maalia kohti suuntautunut laukaus ensimmäisellä puoliajalla. Sen enempää ei irronnut toisellakaan jaksolla MYPAn hallitessa peliä.

- Kyllä se paine näkyi. Meillä on aika vähän pelaajia, jotka ovat kokeneet tällaisia tappioputkia. Pelattiin nytkin vähän naiivisti, kun MYPA vetäytyi ja antoi meidän pitää palloa ilman prässiä, Lähde pohti.

Voiton myötä Palloseura sai makseltua alkukauden kalavelkoja. Liigan avauskierroksella MYPA kävi kurittamassa TPS:ää Turussa. Sarjan myönteisin yllättäjä piti nytkin mustavalkoisia ahtaalla.

- Ei se ollut päällimmäisenä mielessä, että pitää kuitata jotain. Enemmän sitä ajatteli, että on pakko voittaa, Lähde summasi.

TPS-MyPa 1-0 (1-0)
45. Juho Lähde rp. 1-0.
Erotuomari:
Petteri Kari.
Yleisöä: 2 051.
TPS: Henrik Moisander, Jani Tanska, Jaakko Nyberg, Sami Rähmönen, Juho Lähde, Toni Kolehmainen, Okwe Kennedy (55. Dennis Okaru), Santeri Mäkinen, Petteri Pennanen (v), Mika Ääritalo (78. Aleksi Ristola), Mikko Hyyrynen.
MyPa: Antti Kuismala, Tommi Vesala, Niko Kukka (73. Sasha Anttilainen), Antti Koskinen, Tuomas Aho, Nongotamba Lody, Xhevdet Gela, David Ramandingaye (v), Ville Oksanen, Pekka Sihvola, David Opoku (71. Olajide Williams).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Kaisa Mäkäräiseltä upea nousu – taisteli palkintokorokkeelle!

    7. 7

      Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Blogi: Tämä on kitkarenkailla ajavalle kauhutalvi

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. Näytä lisää