Kyllikki

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

FC Lahden kannattaja: Jokainen vastaa itsestään

FC Lahden näkyvimpiin kannattajiin lukeutuva Kai Kuokkanen ei halua puuttua muiden huutoihin.
Kuokkanen on ollut mukana FC Lahden fanitoiminnassa seuran perustamisesta 1996 lähtien. Nykyisin Helsingissä asuva Kuokkanen ei ollut paikalla HJK-ottelussa, josta Veikkaaja julkaisi tiistaina järkyttävän reportaasin.

Reportaasissa kuvataan, kuinka Lahden kannattajat solvaavat alatyylisesti sekä vastustajan pelaajia että kannattajia. Kuokkanen ei kirjoituksesta yllättänyt.

- HJK herättää erityisesti tunteita. Ei tuollaisia huutoja kuulu Jaro-peleissä, Kuokkanen huomauttaa.

- Viha HJK:ta kohtaan juontaa FC Lahden alkuaikoihin, jolloin fanitoimintaa ei ollut oikein muilla seuroilla. Se oli alkujaan kannattajien välistä, sitten seurojen välillä oli tiukkoja matseja ja jonkin verran pelaajaliikennettäkin. Erityisesti Lahdessa on aina ollut vähän sellainen isoveli-pikkuveli-asetelma suhteessa Helsinkiin.

Kuokkanen sanoo itse pidättäytyvänsä homo- ja huorahuudoista.

- Joskus niitä kuuntelee vähän korvat punaisina, mutta jokainen vastaa omasta puolestaan, Kuokkanen sanoo.

- Homottelu on ollut hauskaa ehkä 90-luvulla, mutta ei enää. Jonkun mielestä se on varmaan hyvä läppä, mutta on siinä jonkun verran myös viestiä median suuntaan, kun mediassa vitun homo -huudot on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen FC Lahden kannattajista.

Kuokkanen korostaa, että FC Lahden Kannattajat on löysä ryhmittymä, joka ei edes yritä suitsia fanien huutoja.

- Mulla ei ole halua puuttua muiden huuteluihin, jokainen on yksittäinen henkilö. Rasismiin kyllä puutun itsekin, Kuokkanen linjaa.

- Rasismiin liigan pitää puuttua, ja siihen on hyvin puututtukin. Se ei ole enää ongelma Veikkausliigan katsomoissa.

Kuokkasen mielestä Veikkausliigan kannattajatoiminnassa rivoja huutoja suurempi ongelma on liigan sakotuskäytäntö.

- Nyt seuroja sakotetaan yksittäisen ihmisen hölmöilystä. Pitäisi rangaista näitä yksittäisiä henkilöitä, ei seuraa. Esimerkiksi Maarianhaminassa oli Lahdesta viisi tai kuusi jätkää, mutta seura sai sakot heidän hölmöilystään. Ei seuralla ole mitään keinoa valvoa yksittäisiä kannattajia.

Kuokkasen mielestä lapsiperheet voivat hyvin tuoda jälkikasvunsa FC Lahden otteluihin. Jos haluaa säästyä kannattajien huudoilta, tilaa on katsomon toisellakin reunalla.

- Jos minulla olisi oma poika, voisin tuoda hänet katsomoon siinä vaiheessa, kun hän jaksaa katsoa koko matsin, ehkä seitsemänvuotiaana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    8. 8

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      Demokraatti: Posti kadottanut Demokraatti-lehden yli 10  000 kappaleen painoksen – etsittiin koko keskiviikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. Näytä lisää