Meri, Vellamo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

HJK ottamassa mestaruuden - mutta Veikkausliiga saa dramaattisen lopun

HJK on jo kaksin käsin kiinni pokaalissa, eikä joukkueelta vie neljättä peräkkäistä mestaruutta enää kuin pelkkä totaalinen romahdus viimeisessä pelissä. Sarjan toisessa päässä sen sijaan tapellaan loppuun saakka elämästä ja kuolemasta.
HJK voitti maanantaina omassa kotiottelussaan FC Lahden maalein 2-0 ja on jyräämässä neljänteen peräkkäiseen mestaruuteen. HJK iski maalittoman avausjakson jälkeen kahdesti, kun verkkoa heiluttivat Berat Sadik ja Demba Savage.

Vielä maanantaina Klubi ei kuitenkaan päässyt lopullisesti nuolaisemaan, sillä odotetussa Turun derbyssä Inter ja TPS potkivat maalittoman tasapelin. HJK:n mestaruus olisi saanut sinetin, jos Inter olisi hävinnyt. Lähellä se olikin, mutta tolpat ja Magnus Bahnen torjunnat pitivät tittelitoiveet edes teorian tasolla elossa.

Ennen lauantaina pelattavaa liigakauden viimeistä pelikierrosta HJK johtaa Interiä kolmella pisteellä. HJK:lla on niin selvästi Interiä parempi maalisuhde, että päätöspeleissä vaadittaisiin Interin roimaa murskavoittoa ja HJK:n totaalista romahdusta.

- En usko, että Inter tekee vikassa ottelussa yli 10 maalia. Lähdetään
kuitenkin Jyväskylään voittamaan ja hakemaan hyvä loppu Antille, HJK:n Erfan Zeneli sanoi ottelun jälkeen.

HJK:n maalisuhde on nyt 27 maalia plussan puolella, Interin "vain" 18. Toisin sanoen HJK voi pistää kuohuvat kylmenemään, lauantaina niille on käyttöä. HJK kohtaa päätöspelissään vieraissa JJK:n, Inter puolestaan vierailee Espoossa Hongan kotikentällä. JJK-ottelu on Antti Muuriselle viimeinen HJK:n päävalmentajana.

Siinä missä Inter voi vielä unelmoida mestaruudesta, TPS:n tilanne on selvä. Mustavalkopaidat sijoittuvat liigassa kolmanneksi, tapahtui lauantaina sitten mitä tahansa.

Vaikka mestaruus on käytännössä varma, sarjan toisessa päässä riittää lauantaina jännitettävää. Jaro ja Haka pitävät huolen siitä, että veikkausliigakausi saa todella dramaattisen lopun, sillä Ykköseen tippuja ratkeaa vasta viimeisellä kierroksella.

Jarolla oli mahdollisuus varmistaa liigapaikkansa jo maanantaina. Tilanne jäi kuitenkin auki, kun Haka voitti oman kotiottelunsa FC Honkaa vastaan 1-0 ja Jaro jäi lopulta 3-3-tasapeliin kotonaan IFK Mariehamnia vastaan.

Joukkueilla on eroa vaivainen piste ennen ratkaisevaa lauantain kierrosta. Jarolla on kaksi maalia parempi maaliero. Haka tappelee putoamista vastaan Vaasassa VPS:n vieraana ja Jaro Turussa TPS:n luona.

MAANANTAIN TULOKSET:

MyPa-JJK 2-1 (0-1)
Jaro-IFK Mariehamn 3-3 (2-1)
KuPS-VPS 2-1 (1-0)
Haka-Honka 1-0 (1-0)
HJK-FC Lahti 2-0 (0-0)
Inter-TPS 0-0

Ota kantaa

Interillä enää teoreettiset saumat - joko sinä pidät HJK:ta mestarina?

Kyllä - selvä peli, vaikka ei mulla tässä nyt laskinta ole 75% En - niin kauan kuin on mahdollisuus, on mahdollisuus 25%
Ääniä yhteensä 2667

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    7. 7

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    8. 8

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. Näytä lisää