Heli, Heljä, Helinä

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

HJK:lle kauden avaustappio

HJK ei ollut ennen Vantaan kansainvälistä jalkapalloturnausta päästänyt tänä vuonna vielä maaliakaan.
Norjalainen Hönefoss palautti Sixten Boströmin miehistön kuitenkin todellisuuteen iskemällä Myyrmäessä pelattavassa turnauksessa kahdeksassa minuutissa kaksi osumaa ja voittamalla keskiviikkoisen ottelun maalein 3-2. Turnauksen toisessa ottelussa MyPa puolestaan pelasi 1-1-tasapelin latvialaista Skontoa vastaan.

Turnauksen avausosuma nähtiin jo HJK-Hönefoss-ottelun kuudennella minuutilla. Pallon helsinkiläisten testaaman maalivahti Kristian Nichtin selän taakse iski Suomen A-maajoukkuepelaaja Riku Riski. Lisää kylmää suihkua helsinkiläisten niskaan kaadettiin vain kaksi minuuttia edellisestä, kun Mikkel Vendelbo upotti kaukolaukauksen verkon perukoille.

- Ei ole millään tavalla hyvä, että kaksi ensimmäistä laukausta menee maaliin. Tuloksellisesti oli sen jälkeen vaikea lähteä kampeamaan itseä takaisin peliin, Boström manasi.

Erfan Zeneli toi HJK:n mukaan peliin vapaapotkuosumalla reilun tunnin kohdalla. Hönefoss kasvatti kuitenkin heti perään johtoaan, eikä Demba Savagen viime hetken osuma auttanut Boströmin joukkoja kuin kaunistelemaan loppulukemiksi 2-3.

- Näissä peleissä nähdään, mitkä asiat toimivat ja mihin täytyy puuttua ja parantaa. Liigacupin otteluissa voi saada aika paljonkin asioita anteeksi. Näissä rokotetaan heti ja se meidän täytyy oppia ymmärtämään ja käsittelemään, HJK-luotsi painotti.

Illan toisessa ottelussa MyPa hallitsi avausjaksoa Skontoa vastaan ja siirtyi myös johtoon 24. minuutilla Pekka Sihvolan osuttua oman laukauksensa paluupallosta. Tauon jälkeen riikalaiset pääsivät paremmin peliin mukaan ja 69. minuutilla Ritvars Rugins laukoi vasempaan alakulmaan loppunumerot 1-1.

Vantaan turnaus jatkuu lauantaihin saakka ja torstaina pelataan ottelut PK-35 Vantaa-Flora ja Djurgården-FC Lahti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    4. 4

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    8. 8

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    9. 9

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    10. 10

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    4. 4

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää