Meri, Vellamo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Puolialaston häirikkö vei HJK:lta maalin!

Katso videolinkki!
HJK voitti viimein kotonaan, vaikka menettikin yhden maalin viuhahtajan vuoksi.
Helsingin Jalkapalloklubi ei joutunut viettämään liigavoitotonta toukokuuta kotistadionillaan Töölössä.

Neljännellä - ja viimeisellä - yrittämällä nimittäin rävähti. HJK voitti sunnuntai-iltana Rovaniemen Palloseuran 2-0.

Sitä ennen Klubi oli toukokuussa pelannut kotonaan tasan IFK Mariehamnin kanssa ja hävinnyt TPS:lle ja VPS:lle.

Putki oli neljä mestaruutta peräkkäin voittaneelle seuralle harvinaisen pitkä. Edellisistä kahdesta peräkkäisestä kotitappiostakin oli kulunut jo viisi vuotta.

Ottelun lopussa kentälle ryntäsi pelkkiin alushousuihin pukeutunut mies, joka juoksi maalitilanteessa HJK:n Joel Pohjanpalon eteen. HJK sai pallon verkkoon, mutta erotuomari hylkäsi osuman.

Häirikkö sai juosta kentällä pitkään ennen kuin HJK:n Mathias Lindström pysäytti hänet kovin ottein. Yleisö palkitsi Lindströmin "Masse, Masse" -kannustushuudoin. Kasvojaan pidellyt häirikkö saateltiin kahden järjestysmiehen saattelemana kentältä.

HJK:n maalit tekivät Demba Savage ja Robin Lod. Gambialainen Savage puski pallon korkealta verkkoon ensimmäisellä jaksolla, Lod puolestaan osui lähietäisyydeltä toisella jaksolla.

Osumat syötti Klubin vasen laituri Erfan Zeneli, joka sai 74. minuutilla vaihtoon tullessaan raikuvat suosionosoitukset kotiyleisöltä.

Katso video häirikön juoksusta ja Mathias Lindströmin kovista otteista!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    4. 4

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    4. 4

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää