Heli, Heljä, Helinä

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Liigacupin voittaja FC Lahti konttaa yhä - nyt takkiin Hongalta

FC Honka kaatoi vajaamiehisenä Veikkausliigassa FC Lahden 1-0.
Kuntopuntarin kärkiryhmä otti jo neljännen peräkkäisen voiton ja kuudennen pistesaalistuksensa putkeen kiilaten sarjataulukossa kolmanneksi.

- Olisin ottanut mielellään yhdenkin pisteen, aika kuopasta lähdettiin. Makea voitto, Hongan valmentaja Mika Lehkosuo kertoi.

Taiston ratkaisu nähtiin 87. minuutilla, kun Antti Mäkijärvi laukoi vapaapotkun reilusta 20 metristä maalivahti Jesse Joronen taakse. Vaparinsa Honka sai Tommi Karin rikkeestä.

Kotijoukkue joutui kinkkiseen rakoon jo 27. minuutilla, kun erotuomari Ville Nevalainen antoi hyökkääjä Kastriot Kastratille toisen keltaisen kortin. Kastratin menetys espoolaisjoukkueelle oli melkoinen, sillä kärkimies on joukkueensa maalihai neljällä osumalla.

Vierasjoukkue ei pystynyt hyödyntämään miesylivoimaansa. Loistokkaat maalipaikat jäivät syntymättä. Kamppailu osoitti, miksi FC Lahti on tuskaillut viimeistelyssä ja pystynyt tekemään ainoastaan viisi osumaa yhdeksässä kamppailussa.

- Olisin toivonut, ettei Honka olisi punaista (korttia) saanut. Tavallaan helpompi pelata tasakentällisillä, tuli tietty voittamisen paine voimakkaammin, FC Lahden valmentaja Tommi Kautonen kuvasi.

Honka-FC Lahti 1-0 (0-0)
87. Antti Mäkijärvi 1-0.
Erotuomari: Ville Nevalainen.
Yleisöä: 1 035.
Honka: Walter Viitala, Gideon Baah, Henri Aalto, Marcus Heimonen, Kastriot Kastrati (27. ua=v+v), Jussi Vasara (v), Antti Mäkijärvi, Ilari Äijälä, Moshtagh Yaghoubi, Abdoulaye Meite, Roni Porokara.
FC Lahti: Jesse Joronen, Mikko Hauhia, Loorents Hertsi (v), Mika Mäkitalo, Joni Kauko, Jussi Länsitalo, Olli Tynkkynen (46. Vini Dantas), Riku Heini (72. Tommi Kari, v), Konsta Hietanen, Jonne Kemppinen (v, 46. Rafael Vieira), Joni Aho.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    7. 7

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    8. 8

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    9. 9

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. Näytä lisää