Meri, Vellamo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Vaasan illan kuuma kysymys: rankkareita vai ei?

Veikkausliigan kärkiottelun VPS-Honka suuri puheenaihe ottelun jälkeen oli erotuomari Tommi Grönmanin toiminta.
Peli päättyi 1-1, mutta vaasalaisyleisön mielestä kotijoukkueelta jäi saamatta kaksi rangaistuspotkua. Ensimmäinen fanit kuumentanut tilanne tapahtui tunnin kohdalla, kun Patrik Lomskin keskitys osui Hongan pelaajan käteen.

Toisen kerran yleisö vaati rankkaria aivan ottelun lopussa, kun Hongan toppari Gideon Baah veti Jarno Parikalta jalat alta rankkarialueella.

- Ehkä minun pitäisi rauhoittua vähän ja katsoa tilanteet myöhemmin, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, että ainakin kaksi pilkkua meni, Parikka sanoi pelin jälkeen.

- Siinä käsivirheessä ei ainakaan ollut epäilystäkään. Meitä vastaan on tänä vuonna tuomittu rankkari tilanteesta, joka ei ollut läheskään yhtä selvä. Tuntuu siltä, että sitä sääntöä tulkitsevat eri ihmiset eri tavalla, Parikka jatkoi.

Parikan mukaan myös loppuhetken tilanteesta olisi kuulunut rankkari.

- Mielestäni minua rikottiin ja (Jordan) Seabrookia rikottiin, Parikka sanoi.

Honka johti ottelua pitkään Tim Väyrysen maalilla. VPS:n kapteeni Sebastian Strandvall tasoitti 88. peliminuutilla.

Vaikka saamatta jääneet rankkarit harmittivat, Parikkaa ilahdutti nousu tasoihin ottelun lopussa. VPS on pystynyt siihen jo monta kertaa tällä kaudella

- Se kertoo kolmesta asiasta. Olemme fyysisesti hyvässä kunnossa ja henkisesti vahvoja. Jaksamme pelata omalla tavalla loppuun asti. Lisäksi alkukauden onnistumiset ovat ruokkineet itseluottamusta ja uskoa omaan peliin. Onnistumiset ovat poikineet lisää onnistumisia, Parikka sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    8. 8

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    9. 9

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    6. Näytä lisää