Sampsa

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Jatkaako Forssell HJK:ssa? - "Ulkomailtakin on ollut kiinnostusta"

VEIKKAUSLIIGA
Mikael Forssell päätti kautensa Veikkausliigassa kaksi hattua päässään. HJK:n mestaruuslippiksen päällä Miklulla oli myös knalli, sillä hän teki hattutempun kauden lauantaisessa päätösottelussa KuPSia vastaan.
HJK:n 4-2-voiton jälkeen Forssell oli yhtä hymyä. Hän sanoi arvostavansa Veikkausliigan mestaruutta korkealle uransa saavutusten joukossa.

- Kyllä tämä on up there. Otin tämän haasteen vastaan täksi kaudeksi. Ei ole koskaan helppo olla mestari, Forssell kuvaili.

HJK nousi mestariksi hurjan syysvireensä ansiosta. Kauden käännekohta oli elokuun puolivälissä pelattu paikallisottelu Honkaa vastaan, jonka HJK voitti 4-2. Tuon pelin jälkeen HJK pelasi 10 liigaottelua, joista se voitti 9.

Forssell oli yksi HJK:n syksyn sankareista. Hän teki kauden neljästätoista liigamaalistaan kahdeksan sarjan kahden viimeisen kuukauden aikana

- Alkukausi oli todella vaikeaa minulle henkilökohtaisesti. Tuntui, että paikkoja ei tule millään, ja meidän pelimme ei kulkenut. Loppukaudesta oli nautinto pelata, koska liikettä löytyi ja pelaajamme ymmärsivät toisiaan ihan eri tavalla kuin alkukaudesta, Forssell sanoi.

Forssell, 32, palasi täksi kaudeksi HJK:hon 15 vuoden ulkomaankiertueen jälkeen. Hänen sopimuksessaan on optio ensi kaudesta, jonka käyttämisestä hän neuvottelee parhaillaan HJK:n kanssa.

- Neuvotteluja käydään erittäin hyvässä hengessä. Minulle jäi tästä kaudesta hampaankoloon sellaisia asioita, joita toivon vielä saavuttavani HJK:n kanssa. Ne ovat ensisijaiset ajatukseni, mutta ulkomailtakin on eri puolilta ollut kiinnostusta. Jalkapallossa tiedetään, että asioita tapahtuu hyvin nopeasti. Mikään ei ole varmaa, Forssell kertoi.

Epäonnistuminen Mestarien liigan karsinnassa oli HJK:n kauden suuri tahra. Forssell itse olisi toivonut myös saavuttavansa henkilökohtaisen palkinnon.

- Olisin halunnut maalikuninkuuden, hän myönsi.

Maalikuninkaaksi päätyi lopulta Hongan Tim Väyrynen, joka teki 17 maalia.

Forssell oli kuitenkin yksi liigan tehokkaimmista pelaajista, kun katsotaan peliminuutteja. Hän oli HJK:n avauskokoonpanossa vain 18 kertaa. 14 osumansa lisäksi hän antoi 5 maalisyöttöä.

- Kaikki kantapäällä. Se on aika erikoista, Forssell sanoi hymy huulillaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    6. 6

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    7. 7

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    8. 8

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    9. 9

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    6. Näytä lisää