Sampsa

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Auremaan kommentti: Kärsivällisyyttä pakkoraossa

Veikkausliiga
TPS valitsi päävalmentajakseen tutun ja turvallisen Mika Laurikaisen, kuten IS perjantaina uutisoi. Kolmen vuoden kuponki antaa Laurikaiselle aidon mahdollisuuden onnistua.
Laurikainen saa käsiinsä joukkueen, jolla ei tavoitella mitalisijoja – ei ainakaan ensi kaudella. Koulupoikajoukkueen jokainen voitto tulee olemaan kuin pieni mestaruus. Tepsissä aiemminkin valmentanut Laurikainen tietää ja tuntee realiteetit, eikä edes haikaile mitään muuta. Ilman vahvaa selkänojaa hän ei olisi hommaan edes lähtenyt. Sellainen on myös luvattu: kolmivuotinen sopimus on seurajohdolta selkeä signaali, että nyt on ihan oikeasti aikaa ajaa edustusjoukkueeseen sisään seuran omia junioreita.

Nyt pitää olla kärsivällinen.

Omille junioreille pitää antaa aikaa.

Haluamme kehittää pelaajia siten, että he voivat nousta kansalliselle, jopa kansainväliselle huipulle.

Aktiivinen ja pallonhallintaan perustuva pelitapa menee voittojen edelle.

Tuttuja fraaseja, joita on kuultu viimeisten vuosien aikana monien suomalaisten jalkapallojohtajien suusta. Yleensä lausunnot on annettu silloin, kun rahakirstussa ei ole ollut kahisevaa hankkia ulkopuolelta valmiita pelimiehiä. Sanotaan mitä sanotaan, mutta suurissa suomalaisseuroissa on luotettu omiin junioreihin pakkoraossa. Sellaisessa TPS tällä hetkellä kituuttelee. Näyttöpaikan liigassa tulee saamaan moni sellainen pelaaja, jolla ei olisi ollut pari vuotta sitten asiaa edes Tepsin pukukopin kahvinkeittäjäksi. Se ei ole näiden poikien syy, päinvastoin. Pikemminkin se on aito mahdollisuus, joka voi kantaa korkoa tulevina vuosina koko perinteiselle seuralle.

Ykkönen voi olla mahdollisuus

Kärsivällisyys ja Juha Reini kuuluvat samaan lauseeseen yhtä hyvin kuin Timo Soini ja tofuvartaat. Toimitusjohtaja on kuitenkin TPS:n uuden strategian takuumies, jonka pitää myydä nuori ja kokematon Palloseura kaikkine puutteineen ja vahvuuksineen kriittiselle turkulaisyleisölle. Jos omat pojat ottavat tulevalla kaudella jatkuvasti koteloon, soraääniä alkaa kuulua varmasti. Kiinnostaako katsojia näyttävä lyhytsyöttöpeli, jos voittoja ei tule? Jaksavatko katsojat raahautua Veritas Stadionille, jos perinteikäs raitapaitaseura pelaa putoamista vastaan? Vai voisiko olla sittenkin niin, että juuri siinä tapauksessa turkulaiset aktivoituisivat toden teolla tukemaan joukkuetta?

Reini on puhunut, että liigapaikan säilyttäminen on seuralle tärkeää. Toimitusjohtaja tietää hyvin myös sen, että syksyllä sitä ei välttämättä enää ole. Olisiko putoaminen seuralle katastrofi? Veisikö sukellus ykköseen Tepsin lopulta syvemmälle ja syvemmälle kurimukseen?

Ei, ei todellakaan. Seuran juniorituotanto on maan kärkitasoa, ja mylly jauhaa jatkuvasti uusia pelaajia. Seuraavia timantteja on tosin lupa odottaa vasta kahden-kolmen vuoden päästä. Silloin TPS:n on tarkoitus olla vahvasti omavarainen, myös kilpailullisesti menestyvä seura. Jos Tepsi Ykköseen putoaa, se tulee sieltä vuoden tai kahden päästä takaisin. Ihan samalla tavalla kuin vuosituhannen alussa, jolloin rahavaikeuksissa ollut Tepsi käväisi hakemassa vauhtia sarjaporrasta alempaa. Nousu toteutui 2002 hyvin omavaraisella joukkueella. Päävalmentaja toimi tuolloin pelaajien silmissä erittäin pidetty Mika Laurikainen.

Joku voisi sanoa, että ympyrä sulkeutui maanantaina, kun Laurikainen istui TPS:n tiedotustilaisuudessa.

Ei se sulkeutunut. Laurikaisen on piirrettävä ympyrä taas uudelleen, alusta saakka.

Paremman työrauhan hän ainakin tulee Reiniltä saamaan kuin Marko Rajamäki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    6. 6

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    9. 9

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    6. Näytä lisää