Meri, Vellamo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Huuhkaja-kapteeni Moisander: ”Surullista, että Tepsi on taas tuossa tilanteessa”

Veikkausliiga
Niklas Moisander seuraa nykyään enemmän FC Lahden kuin kasvattiseuransa TPS:n tekemisiä. Syykin on selvä
Ajax-topparin Niklas Moisanderin kaksoisveli Henrik siirtyi täksi kaudeksi lahtelaisseuran maalinsuulle.

- Lahdella on hyvä joukkue ja Henkan tekemiset totta kai kiinnostavat, Niklas Moisander kertoi taannoin IS Urheilulle.

- Henkalla on siellä hyvä tilanne ja mitä häneltä olen kuullut, joukkueella on hyvät suunnitelmat täksi kaudeksi.

Rivejään vahvistanutta FC Lahtea on povattu yhdeksi HJK:n päähaastajiksi. Moisanderien kasvattiseura TPS:llä menee sitä vastoin heikommin. Seuran viime kauden budjetillinen uhkapeli meni mönkään ja se heijastuu nyt haastavana taloustilanteena.

Kauniisti sanottuna Tepsin talous on tällä hetkellä kuralla.

- On surullista, että Tepsi on taas tuossa tilanteessa. Siinä tilanteessa oltiin jo kun aikoinaan nousin edustukseen. Silloin lähdettiin rakentamaan hyvää juttua, mutta sääli, että taas ollaan tässä.

- Kyllä se mua harmittaa. Olen jo itse asiassa laittanut seuraan omasta pussistani, Moisander sanoi haluamatta kommenoida sen tarkempia summia.

Henrik Moisanderin ja FC Lahden kausi käynnistyy tänään vierasottelulla MyPaa vastaan. Ajaxin kauteen keskittyvältä Niklakselta tuo ottelu jää ymmärrettävästi näkemättä.

- Mutta jos kesälomalla on aikaa, on hyvin mahdollista että menen katsomaan heidän peliään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    6. 6

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    7. 7

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    8. 8

      ”Mahtaa ottaa Sipilää otsalohkoon” – pieni Rääkkylän kunta selätti valtioneuvoston

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    6. Näytä lisää