Senja

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Rafaelin pusku riitti FC Lahdelle voittoon

Yksi laatuluokan maalintekijä tekee eron joukkueille, jotka taistelevat sarjapisteistä tasapäisesti.

Sen näytti jälleen brasilialaissyntyinen Rafael, jonka kauden viides ja Suomen pääsarjan 125. osuma tuotti FC Lahdelle täydet pisteet jalkapalloliigan kärkipään pelissä FF Jarolta 1-0 (1-0).

- Saimme aikaa viisi tai kuusi tekopaikkaa, Lahti ei luonut ensimmäistäkään, harmitteli Jaron valmentaja Alexei Eremenko.

Rafael, 35, puski osumansa 35. minuutilla Henri Toivomäen antamasta kulmapotkusta. Kun puskun suuntasi ruuhkasta keskeltä takaisin kulman antosuuntaan takaylänurkkaan, ei Jaro-vahti Jesse Östillä ollut toiveita ehtiä edes kaaripalloa torjumaan.

Kahdeksan viime peliään tappiotta (5-3-0) pelannut ja niissä vain kaksi maalia päästänyt FC Lahti on luovinut MM-jalkapalloilun varjossa vahvaksi liigakakkoseksi.

- Henrik Moisander (maalivahti) johtaa orkesteria niin hyvin, että hän pääsee vähillä töillä. Olemme hyvin liki kahden pisteen ottelukeskiarvossa, jolla irtoaisi tavoiteltu mitali, kuittasi Lahden valmentaja Toni Korkeakunnas puheet HJK:n tavoittamisesta.

FC Lahti-Jaro 1-0 (1-0)
35. Rafael (Henri Toivomäki) 1-0.
Erotuomari: Antti Munukka.
Yleisöä: 1 712.
FC Lahti: Henrik Moisander; Jani Tanska, Mikko Hauhia, Pyry Kärkkäinen, Markus Joenmäki, Henri Toivomäki, Eero Korte, Loorents Hertsi, Salhi Hafid (v) (82. Ariel Ngueukam), Kimmo Hovi (79. Mikael Salimäki), Rafael.
FF Jaro: Jesse Öst; David Aubrey (v), Johan Brunell, Jari Sara (v), Ilya Vaganov, Carlos Fondacaro, Jonas Emet (76. Kevin Larsson), Hendrik Helmke, Markus Kronholm, Peter Opiyo, David Carlsson.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    9. 9

      Kuvernööri lyyhistyi kesken puheen Yhdysvalloissa – puhe alkoi sammaltaa ennen dramaattista hetkeä

    10. 10

      Paljonpuhuva kuva Valkoisesta talosta: Trump sulki rahahanat aborttia tukevilta järjestöiltä – ympärillä vain miehiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää