Tuuli, Tuulia, Hilda

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

IFK Mariehamn tarrasi neljänteen sijaan

Veikkausliiga
IFK Mariehamn otti tiukan otteen jalkapalloliigan neljännestä sijasta ja mahdollisesta ensi kauden europaikasta kaatamalla sunnuntaina kotonaan samoista sijoista taistelevan KuPS:n maalein 3-1.
Erittäin tarkkana alkanut peli sai eloa 24. minuutilla, kun David Ramadingaye vapautti Diego Assisin ja tämä pääsi pienessä tilassa laukomaan kotijoukkueen johtoon.

Molemmilla oli tämän jälkeen paikkansa, mutta Amos Ekhalien iski numeroiksi 2-0 komean hyökkäyksen päätteeksi 12 minuuttia avausmaalin jälkeen.

Heti toisen puoliajan alkuun Ramadingaye laukaisi komean soolon päätteeksi lukemiksi jo 3-0.

Kuopiolaisten Chibuike Francis Nnah puski reilu kymmenen minuuttia ennen loppua kavennuksen, mutta toden teolla IFK-voitto ei ollut uhattuna.

- Pelasimme viisaasti, kurinalaisesti ja suunnitelman mukaan, kiteytti tyytyväinen IFK-luotsi Pekka Lyyski.

- IFK pelasi voitosta ja myös ansaitsi sen. Meidän olisi pitänyt pystyä parempaan, KuPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki myönsi.

IFK Mariehamn-KuPS 3-1 (2-0)

24. Diego Assis (Duarte Tammilehto) 1-0, 36. Amos Ekhalie (Luis Solignac) 2-0, 48. David Ramadingaye 3-0, 79. Francis Chibuike 3-1.

Kokoonpanot:
IFK Mariehamn: Simon Nurme, Da Cruz Bobbie Friberg, Albin Granlund (81. Roger Thompson), Kristian Kojola, Jani Lyyski, David Ramadingaye (v), Amos Ekhalie, Duarte Tammilehto, Josef Ibrahim (60. Tomas Hradecky), Diego Assis, Luis Solignac.
KuPS: Tomi Maanoja, Toni Markic, Omar Colley, Tuomas Rannankari (81. Joonas Ojantie), Jerry Voutilainen (46. Aleksi Paananen), Charlie Trafford, Ebrima Sohna, Juha Hakola (71. Jussi Kujala), Francis Chibuike (v), Ats Purje, Admir Catovic.

Erotuomari: Mattias Gestranius.
Yleisöä: 1 406.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    4. 4

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Rakastunut Olli Lindholm ylistää uutta naisystäväänsä Eveliinaa, 35: ”Aidosti välittää mun asioista”

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    4. 4

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. Näytä lisää