Selma

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

SJK haastaa jälleen suursuosikin – ”Lähdetään voittamaan”

Veikkausliiga
Seinäjoen Jalkapallokerho täyttää tänä vuonna vasta kahdeksan vuotta, mutta se on silti jo saavuttanut jotain mistä moni kymmeniä vuosia yrittänyt seura vain haaveilee: SM-hopean, jonka toi komea debyyttikausi pääsarjassa.
Vaikka ensiesiintyminen olikin vaikuttava, ei Seinäjoella olla kylläisiä. HJK:ta vielä kesän lopulla sarjan kärjessä ahdistellut SJK tähtäilee jälleen Suomen jalkapallon hallitsijan kintereille.

– Lähdimme haastamaan jo viime vuonna, eikä mikään ole muuttunut, päävalmentaja Simo Valakari sanoo.

– Lähdetään voittamaan.

Valakarin itseluottamuksen voi laittaa perinteisen valmentajajargonin piikkiin, mutta lakeuden odotuksille katetta tuovat hyvät hankinnat. Mehmet Hetemaj, Ariel Ngueukam, Jussi Vasara ja Henri Aalto ovat jo näyttäneet taitonsa liigassa, ja nuori ruotsalaishyökkääjä Bahrudin Atajic omaa kokemusta jopa Skotlannin suurseurasta Celticistä.

– Viimevuotiset jätkät ovat nyt parempia, ja muutama täsmähankinta tuo lisäarvoa, Valakari valaa uskoa HJK:n haastamiseen.

ISTV:n IS Extra -palvelu näyttää Veikkausliigan kauden 2015 kaikki 198 ottelua suorana lähetyksenä. Lisätietoja tästä linkistä.

Veikkausliigan avauskierros sunnuntaina 12.4.

Kello 17.00
FC Inter–SJK
FC Lahti–KTP
FF Jaro–IFK Mariehamn
RoPS–HJK

SJK

Mestaruuksia: 0 (paras 2.)

Pääsarjakausia: 1

Valmentaja: Simo Valakari

Kotikenttä: Keskuskenttä

Pelaajabudjetti 2015: 700000

Nettiosoite: www.sjk2007.fi

Sijoitukset kausilla 2009–14: x–x–x–2 (Ykkönen)–1 (Ykkönen)–2

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    7. 7

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      Näin Senaatintorilla valmistaudutaan Saara Aallon yllätysspektaakkeliin – paikalle odotetaan yleisöryntäystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. Näytä lisää