Jutta

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

KuPS ja Twitter-tähti liigan keltamustat hevoset

Veikkausliiga
Kuopion Palloseura on liigapaluunsa jälkeen eli vuodesta 2008 alkaen yllättänyt yhdellä kaudella (hopeaa 2010) ja vääntänyt ynnä muut -sijoilla muut vuodet.
Kahden peräkkäisen seitsemännen sijan jälkeen tänä vuonna suunta on jälleen ylöspäin.

KuPS kohautti kauden alla hankkimalla riveihinsä jalkapalloliigan kenties kaikkien aikojen kuuluisimman pelaajan. Amerikkalainen Freddy Adu on entinen lapsitähti, jonka ura ei kuitenkaan koskaan lähtenyt lentoon. Julkisuudessa entinen ”uusi Pele” on kuitenkin pysynyt: Twitterissä hänellä on liki 400 000 seuraajaa.

– Erittäin mielenkiintoinen hankinta, mutta annetaan hänelle aikaa. Meillä on kapea, mutta laadukas ryhmä, johon Adu toivottavasti tuo yhden palasen lisää, valmentaja Marko Rajamäki toteaa ymmärrettävän varovaisesti kohumiehestä.

KuPS on vahvistunut muutenkin, muun muassa neljän kauden aikana 44 maalia tehneellä Irakli Sirbiladzella. Perinneseuran paluu mitalikantaan on hyvin mahdollista, mutta se vaatii onnistumisia hankinnoilta. Kentällä, ei Twitterissä.

ISTV:n IS Extra -palvelu näyttää Veikkausliigan kauden 2015 kaikki 198 ottelua suorana lähetyksenä. Lisätietoja tästä linkistä.

Veikkausliigan avauskierros sunnuntaina 12.4.

Kello 17.00
FC Inter–SJK
FC Lahti–KTP
FF Jaro–IFK Mariehamn
RoPS–HJK

KuPS

Mestaruuksia: 5 (viimeksi 1976)

Pääsarjakausia: 58

Valmentaja: Marko Rajamäki

Kotikenttä: Keskuskenttä

Pelaajabudjetti 2015: 575000

Nettiosoite: www.kups.fi

Sijoitukset kausilla 2009–14: 12–2–6–10–7–7

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Arvostettu brittilehti uskoo Saaran voittoon – mullistaisi koko X Factorin: ”Kenen pitäisi voittaa? Saara Aallon, tietenkin”

    5. 5

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    6. 6

      MM-välierässä tulossa hurja loppu – Tshekki nousi maalin päähän!

    7. 7

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    8. 8

      Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

    9. 9

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Arvostettu brittilehti uskoo Saaran voittoon – mullistaisi koko X Factorin: ”Kenen pitäisi voittaa? Saara Aallon, tietenkin”

    5. 5

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    6. Näytä lisää