Henri, Henna, Heikki

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Saksipotkumaali upotti VPS:n

Veikkausliiga
IFK Mariehamn haki Veikkausliigan sarjapisteet Vaasasta.
IFK Mariehamn pelasi näyttävää syöttöpeliä, ja sen ulkomaalaiset vahvistukset olivat alati vaarallisia Vaasan Palloseuran hitaalle puolustukselle. Saarelaiset ottivat kauden toisen voittonsa jalkapalloliigassa.

Ottelun ainoan osuman laukoi Robbie Fribergin antamasta pitkästä rajaheitosta upealla saksipotkulla Diego Assis. Kotijoukkueen maalivahti Henri Sillanpää sai vain osittain kätensä laukauksen eteen.

Palloseura pelasi vasta toisen ottelunsa, ja sen maalitili on vielä avaamatta. Vieraitten pistesaalis neljän pelatun ottelun jälkeen on kahdeksan.

Vaikka vieraat hallitsivatkin kenttätapahtumia, kotijoukkueellakin oli kolme hyvää tilaisuutta avata maalitili. Juho Mäkelän yrityksen esti Friberg, joka liukui Pyry Soirin syötön eteen. Jordan Seabrookin laukauksen pelasti maalitolppa ja saman miehen läpiajon maalivahti Otso Virtanen.

– Ihan oli mukava tulla pelaamaan Hietalahden hyväkuntoiselle luonnonnurmelle. Kun vielä onnistuimme voittamaankin, niin mieli on hyvä, totesi VPS:nkin riveissä aikoinaan urakoinut saarelaisten hyvän ottelun pelannut toppari Jani Lyyski.

VPS–IFK Mariehamn-ottelun huippuhetket ovat yllä olevalla videolla kohdassa 03.04–05.23.

Keskiviikon ottelut:

RoPS–HIFK 2–0 (1–0)

HJK–KTP 1–0 (0–0)

VPS–IFK Mariehamn 0–1 (0–0)

73. Diego Assis Figueiredo 0–1.

Yleisöä: 1446.

VPS: Henri Sillanpää, Ville Koskimaa, Jesper Engström, Mikko Viitikko, Denis Abdulahi, Tony Björk (60. Cliffton Miheso Ayisi), Pyry Soiri (82. Loorents Hertsi), Thomas Kula (v), Teemu Honkaniemi (67. Jerry Voutilainen), Jordan Seabrook, Juho Mäkelä.

IFK Mariehamn: Otso Virtanen, Albin Granlund, Kristian Kojola (v), Dever Akeem Orgill, Duarte Cartaxo-Tammilehto, Jani Lyyski, Philipp Mantilla Sparrdal, Bria Span, Paul Amos Ekhalie, Diego Assis Bobbie Friberg Da Cruz.

Jaro–Ilves 3–1 (1–0)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. 6

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    7. 7

      Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

    8. 8

      Veteraanit yrittivät auttaa Haapaveden kaksoissurman pariskuntaa – lannistivatko vaikeudet miehen?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. Näytä lisää