Anna, Anne, Anu

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Ennennäkemätöntä katsomoväkivaltaa Tampereella – ”Iskut tulivat perille oli mies tai nainen”

Veikkausliiga
Ilves–HIFK-ottelun turvallisuuspäällikkö ei ole nähnyt Suomessa vastaavaa, vaikka on ollut alalla jo 20 vuotta.
Järjestyksenvalvojat eivät tienneet Tampereella, mitä HIFK:n kannattajakatsomosta oli luvassa. He lähtivät hakemaan katsomosta pois muutamaa häiriökäyttäytyjää. Osa muista kannattajista ryhtyi kuitenkin väkivaltaiseen vastarintaan.

– Se oli poikkeuksellista väkivaltaa. Yli 20 vuoden aikana näissä hommissa en ole nähnyt mitään vastaavaa, ottelun turvallisuuspäällikkö Saija Maunonen kertoo.

– Ei ollut mitään väliä, oliko (järjestyksenvalvoja) mies vai nainen. Iskut tulivat perille.

Järjestyksenvalvojat ottivat iskuja vastaan aikansa. Lopulta tilanne annettiin poliisin joukkojenhallinnan selvitettäväksi. Vahinkoja oli kuitenkin ehtinyt jo tulla.

Yksi järjestyksenvalvojista on nyt muutaman viikon sairauslomalla. Häneltä meni olkapää sijoiltaan. Fyysisiä vammoja tuli puolelle kymmenelle muullekin.

– Yhdellä on silmä turvonnut umpeen. Toisella on kuhmuja päässä, osumia jaloissa... Mitä nyt potkuista ja lyönneistä tulee, Maunonen luettelee.

Sisä-Suomen poliisi tutkii ottelun tapahtumia. Poliisi totesi jo torstaina Ilveksen onnistuneen turvallisuusjärjestelyissä olosuhteisiin nähden hyvin ja suurimman osan HIFK-kannattajista käyttäytyneen asiallisesti.

– Järjestyksenvalvojat toimivat ammattitaitoisesti ja provosoitumatta, vaikka heihin kohdistettiin järjetöntä väkivaltaa, poliisin tiedotteessa todettiin.

Järjestyksenvalvojilla olisi virkansa puolesta Suomessa mahdollisuus myös voimankäyttöön. Jalkapallo-otteluissa näin ei ole kuitenkaan toimittu, eikä tarvettakaan ole aiemmin ollut.

– Meillä kaikilla on voimankäyttöoikeudet kaasuja ja pamppuja myöten, mutta Palloliiton ohjeiden mukaisesti niitä ei ole otteluissa mukana, Maunonen sanoo.

Kuusi HIFK:n kannattajaa on tähän mennessä otettu kiinni torstain tapahtumien perusteella. Poliisin mukaan kiinniotettujen kannattajien lisäksi muutama muukin kannattaja saattaa saada sakkoja ja merkinnän rikosrekisteriin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    8. 8

      Ihmepelastuminen: Mies löytyi viidakosta hengissä 15 päivää helikopteriturman jälkeen

    9. 9

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    10. 10

      Venäjän pääministeri Medvedev ja Sipilä tapaavat Oulussa – suora lähetys tiedotustilaisuudesta ISTV:ssä kello 14:45

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. Näytä lisää