Kyllikki

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Otteluennakko: FC Inter-IFK Mariehamn – saako Dragtsma satasen täyteen?

Veikkausliiga
Sarjataulukon kärkipään joukkueet kamppailevat tärkeistä pisteistä maanantaina Turussa.
ASETELMA:
Inter ei ole hävinnyt tällä kaudella kertaakaan kotikentällään Veritas-stadionilla. Neljästä ottelusta saldona on kolme voittoa ja tasapeli SJK:ta vastaan kauden avauspelissä. Joukkue on muutenkin suoriutunut alkukaudesta kiitettävästi, sillä sen ainoat tappiot ovat tulleet Sonera-stadionilla, ensin HIFK:lle ja sitten HJK:lle.

IFK Mariehamn on puolestaan esiintynyt mainiosti niin kotonaan kuin vieraskentilläkin. Neljästä reissupelistä sarjakolmonen on metsästänyt kaksi voittoa, yhden tasapelin ja tappion.

IFK:n puolustuspää on toiminut tällä kaudella huomattavasti viime kautta paremmin. Pekka Lyyski kertoi ennen kauden alkua, että joukkue keskittyi talvella nimenomaan puolustamiseen. Se on tuottanut tulosta, sillä omiin on mennyt ainoastaan viisi osumaa yhdeksässä ottelussa. Grönvitt ei ole päästänyt ainoassakaan ottelussa yhtä maalia enempää.

Interillä on alla tappio HJK:ta vastaan, IFK:lla puolestaan voitto RoPSista. IFK lienee saanut itseluottamuksensa korkealle, sillä se katkaisi rovaniemeläisten viiden ottelun voittoputken Jani Lyyskin hiukan onnekkaallakin osumalla. Vieraspelistä huolimatta IFK on suosikki maanantain kamppailuun, kun Inter pelaa ilman ykköspyssyään, ”Suomen Zlatanin” lempinimeä nykyisin kantavaa Vahid Hamboa.

Pitkään Interiä valmentanut Job Dragtsma metsästää maanantaina jo sadatta voittoaan Veikkausliigassa turkulaisten käskyttäjänä.

POISSAOLIJAT:
FC Interiltä sivussa ovat Jukka Lehtovaara (reisi), Kalle Kauppi (polvi), Vahid Hambo (takareisi), Oskari Qvick ja Diogo da Costa. IFK Mariehamnilta sivussa ovat Aleksei Kangaskolkka (polvi) ja Petteri Forsell (polvi). Albin Granlundin, Philip Mantillan, Tommy Wirtasen, Kristian Kojolan ja Dever Orgillin pelaaminen on epävarmaa.

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:
FC Inter (4-2-3-1): Bahne – Kanakoudis, Hämäläinen, Belica, Aho – Onovo, Nyman – Ojala, Gnanobouyou, Lehtonen – Njoku.
IFK Mariehamn (4-4-1-1): Viitala – Friberg da Cruz, Kojola, Lyyski, Mantilla – Ekhalie, Tammilehto, Dafaa, Span – Assis – Orgill.

KOMMENTTI:
”Pisteet meidän ainakin täytyy tästä pelistä ottaa. Myös IFK on pelannut hyvin ja heillä on hyvä nippu kasassa. HJK-pelistä meidän täytyy parantaa selkeästi. Pelinopeutta pitää nostaa ja pallo on saatava nopeammin liikkeelle.” Joni Aho, FC Inter.

SEURAA HÄNTÄ: Maalivahti Walter Viitala pelasi vasta kauden avausottelunsa saarelaisten edellisessä ottelussa RoPSia vastaan. Suomen poika – ja nuorisomaajoukkueiden entinen vakiokasvo – esitti pelissä varmoja otteita, eikä pelaamattomuus pistänyt katsojan silmään.

TÄTÄ ENNEN:
IFK Mariehamn on ollut Interille vaikea vastustaja Turussa. Inter on voittanut sen viidestä IFK:ta vastaan pelatusta kotipelistä kaksi, muut kamppailut ovat päättyneet saarelaisten juhliin.

AIKA JA PAIKKA:
Sunnuntai 25.5. klo 18.30. Veritas-stadion, Turku.

MAANANTAIN OTTELUT VEIKKAUSLIIGASSA:

IS Extra näyttää Veikkausliigan kauden 2015 kaikki 198 ottelua suorina lähetyksinä. Tutustu ja tilaa palvelu tästä linkistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. 6

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    7. 7

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    8. 8

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    9. 9

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    10. 10

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. Näytä lisää