Sampsa

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Kokko ilmiliekeissä – RoPS kaatoi KTP:n 4–0

RoPS:n kärkimies Aleksandr Kokko teki tuhojaan Kotkan maalinedustalla iskemällä toisella jaksolla kolmesti pallon vierasverkkoon.
Kun Juha Pirinen osui avausjaksolla kerran, RoPS kukisti vastustajansa maalein 4–0.

Kuvaavaa ottelun maaleille oli se, että osumat syntyivät viimeistä lukuun ottamatta aivan KTP:n maalin edustalta.

Aleksandr Kokon ensimmäinen tuli irtopallosta, jonka hän hoiteli verkon perukoille pelaajaruuhkan keskeltä. Toisen maalinsa Kokko teki näppärästi kantapäällään Janne Sakselan keskityksestä. Loppunumerot sinetöinyt Kokon kolmas maali tuli rangaistuspotkusta, jonka hän sijoitti tarkasti alanurkkaan.

– Totta kai henkilökohtainen onnistuminen lämmittää, mutta joukkueen voitto on tärkeintä. Meillä on hyvä draivi päällä ja mä olen hyvä boxissa, itseluottamusta uhkuva Kokko totesi.

Voitollaan RoPS nousi liigassa kolmanneksi ja sai maalisuhteensa surkeiden alkukierrosten pelien jälkeen positiiviseksi.

– Nyt näyttää siltä, että harjoituskentillä opetellut asiat siirtyvät peleihin, RoPS:n valmentaja Juha Malinen iloitsi.

Jyrän alle jääneen KTP:n käskyttäjä Sami Ristilä harmitteli, että oma peli hajosi toisella jaksolla.

– Meille jäi paljon opittavaa. Olimme aika pikkupoikia, Ristilä sanoi.

RoPS–KTP -ottelun koosta alkaa videolla ajassa 10.58.

RoPS–KTP 4–0 (1–0)

15. Juha Pirinen 1–0, 50. Aleksandr Kokko 2–0, 73. Kokko 3–0, 81. Kokko 4–0.

Erotuomari: Mattias Gestranius.

Yleisöä: 1014.

RoPS: Friedrich Ricarco Schuck; Ville Saxman (v, 74. Vilim Posinkovic), Antti Okkonen, Janne Saksela, Juha Pirinen (v), Mika Mäkitalo, Tomas Hradecky, Aleksandr Kokko (81. Michael Ibiyomi v), Faith Friday Obilor, Abdou Jammeh, Jarkko Lähdenmäki.

KTP: Jere Pyhäranta; Ville Oksanen, Juho Lehtonen, Tamas Gruborovics (55. Charles Shane Alan McFaul), Ilari Äijälä, Giorgi Ositashvili, Felipe Aspegren (v), Jordi Van Gelderen, Henri Järviniemi, Joel Mero (v, 79. Aleksi Tarvonen), Valeri Minkenen (60. Niko Ikävalko v).

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  4. 4

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  5. 5

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  6. 6

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  9. 9

    Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

  10. 10

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  4. 4

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  5. 5

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  6. Näytä lisää