Meri, Vellamo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

SJK ja Inter ottavat varaslähdön sunnuntain peleihin – RoPS:lla sauma nousta liigakärkeen

VEIKKAUSLIIGA
Seinäjoella haetaan asemia syksyn mitalitaisteluun.

Otteluennakko: SJK-FC Inter – kotijoukkue metsästää historiansa avausvoittoa turkulaisista

ASETELMA: Sunnuntain kotijoukkue SJK vietti tuloksellisesti hieman heikomman heinäkuun. Se hävisi molemmat Euroopan liigan ensimmäisen karsintakierroksen osaottelut islantilaiselle Hafnarfjördurille, sen lisäksi liigakamppailun FC Lahdelle. Kolmen ottelun tappioputkea seurasivat kaksi voittoa KTP:sta ja HIFK:sta, mutta viime sunnuntaina joukkue jäi yllätyksellisesti maalittomaan tasapeliin Ilveksen vieraana Tampereella.

Täältä näet ottelun

Seinäjokelaiset kärsivät ennen kaikkea maalinteon vaikeudesta. Ainoastaan Akseli Pelvaksen neljä osumaa HIFK:ta vastaan loivat kuvitelmaa siitä, että rysiä syntyisi enemmänkin. Ennen HIFK-ottelun maalikarkeloita SJK oli tehnyt enemmän kuin yhden maalin ottelua kohden kesäkuun 22. päivä, kun se voitti VPS:n 3–2.

Sunnuntain vastus ei ole kotijoukkueelle kaikista mieluisin. Inter ei ole hävinnyt SJK:lle kertaakaan joukkueiden historian neljässä liigakohtaamisessa. Tasapeliin on päädytty peräti kolmesti, kerran Inter on vienyt täyden pistepotin.

Jos SJK kärsii maalinteko-ongelmista, niin samaa vaivaa potee myös Inter. Turkulaiset ovat tehneet neljässä edellisessä ottelussa vain kaksi osumaa ja pelanneet kolmesti tasan.

Ulkomaille siirtyneiden Mika Ojalan ja Vahid Hambon tilalle kaivataan korvaajaa. Kun joukkueen valopilkut lähtivät, Inter on joutunut sekoittamaan pakkaa ja laittamaan muutamia pelaajia epämukavuusalueelleen eli väärille pelipaikoille.

SJK ja Inter lähtevät otteluun tasaisista lähtökohdista, joskin turkulaisilla on kosolti enemmän loukkaantumisia. Jos Job Dragtsma onnistuu asettamaan pelaajansa oikeille paikoille hyökkäyspäässä, joukkue saanee luotua enemmän tekopaikkoja. Nyt joukkueesta puuttuu selkeä keskushyökkääjä, joka kantaa vastuun maalinteosta. Guy Gnabouyou on todistanut tällä kaudella taitonsa, mutta viime aikoina hänen esityksensä ovat hiipuneet.

POISSAOLIJAT: SJK:lta sivussa Marco Matrone. Interiltä poissa Jukka Lehtovaara (reisi), Kalle Kauppi (polvi), Oskari Qvick (polvi), Petros Kanakoudis (pelikielto) ja Diogo da Costa (pohje). Eric Matoukoun pelaaminen epävarmaa.

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:

SJK (4-2-3-1): Aksalu – Tahvanainen, Milosavljevic, Gogoua, Savic – Laaksonen, Hetemaj – Atajic, Vasara, Pelvas – Lehtinen.

FC Inter (4-2-3-1): Bahne – Belica, Hämäläinen, Matoukou, Aho – Nyman, Onovo – Lehtonen, Gnabouyou, Duah – N’Gal.

KOMMENTTI: ”Se tulee olemaan tasainen peli. Meillä on ollut monia tiukkoja pelejä heitä vastaan, mutta emme ole koskaan hävinneet. Heillä on enemmän valinnanvaraa, kun meillä on enemmän pelaajia sairastuvalla.” Job Dragtsma, FC Inter.



SEURAA HÄNTÄ: SJK:n ruotsalais-bosnialainen Bahrudin Atajic on pääsemässä parempaan kuntoon. Bosnian nuorten maajoukkueista kokemusta omaava keskikenttäpelaaja on parhaimmillaan taidokas syöttökone, joka ruokkii hyökkääjiä nappipasseillaan.

TÄTÄ ENNEN: Viime kaudella joukkueet pelasivat kolme liigapeliä, joista kaksi päättyi tasan ja yhden Inter voitti 2-1. Tämän kauden kohtaaminen päättyi avauskierroksella 1-1-tasapeliin.

AIKA JA PAIKKA: Sunnuntai 2.8. klo 15. Keskuskenttä, Seinäjoki.

Täältä näet ottelun

Otteluennakko: FC Lahti-FF Jaro – pietarsaarelaiset ison haasteen edessä

ASETELMA: FC Lahdelle heinäkuu oli tuloksellisesti hyvä. Euroopan liigan ensimmäisen karsintakierroksen otteluparissa se putosi ruotsalaiselle Elfsborgille lopulta yhteismaalein 7–2, mutta muuten valmentaja Toni Korkeakunnas lienee tyytyväinen suojattiensa esityksiin.

Lahti kukisti heinäkuussa SJK:n, Ilveksen ja Interin ja piti maalinsa puhtaana kahdesti. Viime kaudella rautaisesta puolustuksestaan kiitosta saanut joukkue on viime aikoina esittänyt oman maalin edustalla varmaa peliä.

Täältä näet ottelun

Lahti kohtaa Jaron hyvässä vaiheessa. Pietarsaarelaiset ovat hävinneet kaksi edellistä ottelua, joten ryhmän itseluottamus ei liene parhaasta päästä. Sen lisäksi vierasjoukkueen mahdollisuuksia ei paranna se, että sen parhaimmistoon kuluvan kauden ajan kuulunut toppari Didier Boris Kadio on sivussa korttitilin täyttymisen vuoksi.

Jaron puolustus vaikuttaa epävarmalta maalivahti Jesse Östiä myöten. Otteluissa on usein havaittavissa kommunikaatio-ongelmia, joita ei voi laittaa kielitaidon piikkiin.

Pietarsaarelaisten kokoonpano on muuttunut kauden aikana rajusti ja niin se muuttuu nytkin. Pelaajien suuren vaihtuvuuden takia monet runkopelaajat joutuvat joka pelissä uuteen tilanteeseen, kun eivät vielä osaa hahmottaa kanssapelaajien ajatusmaailmaa.

”Kuhnurit” on ilman muuta suosikki sunnuntaille, mutta sillä on ollut aiemmin vaikeuksia Jaron kanssa Lahdessa.

POISSAOLIJAT: FC Lahdelta Petri Pasasen ja Markus Joenmäen pelaaminen epävarmaa. Jarolta sivussa Didier Boris Kadio (pelikielto). Reginaldon (takareisi), Jonas Emetin, Mathias Kullströmin ja David Carlssonin pelaaminen epävarmaa.

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:

FC Lahti (4-2-3-1): Moisander – Sesay, Kärkkäinen, Toivomäki, Hauhia – Gela, Paananen – Länsitalo, Mboma, Shala – Alves.

FF Jaro (4-2-3-1): Öst – Vaganov, Brunell, Sandström, Sara – Opiyo, Dixon – Atakayi, Rivera, Virtanen – Denis.

KOMMENTTI: ”Se tulee olemaan haastava ottelu. Vaikka en pelaa sunnuntaina pelikiellon takia, meidän täytyy parantaa ja pelata hyvin, koska olemme vahva joukkue. Jalkapallossa ei ole aina kyse ainoastaan taidosta, vaan myös siitä, kuka haluaa taistella ja keneltä löytyy eniten halua voittaa." Didier Boris Kadio, FF Jaro.



SEURAA HÄNTÄ: FC Lahden brasilialaiskärki Matheus Alves on esiintynyt vähintäänkin kelvollisesti joukkueen hyökkäyksessä viime aikoina, vaikka maaleja on syntynyt kauden aikana vain viisi. Fluminensen kasvatti on taitojensa lisäksi vahva kaksinkamppailuissa.

TÄTÄ ENNEN: FC Lahti on voittanut vain kaksi sen viidestä edellisestä Jaroa vastaan pelatusta kotipelistä. Pietarsaarelaiset ovat voittaneet loput kolme mastokaupungissa tahkottua ottelua. Kuluvan kauden avauskohtaaminen päättyi 1–1-tulokseen.

AIKA JA PAIKKA: Sunnuntai 2.8. klo 18.30. Kisapuisto, Lahti.

Täältä näet ottelun

Otteluennakko: KuPS–RoPS – vaihtuuko sarjakärki?

Rovaniemen Palloseuralla on mahdollisuus siirtyä Veikkausliigan ykköspaikalle sunnuntaina.

ASETELMA: KuPSin meno on ollut aivan kauden alkua lukuun ottamatta varsin tahmeaa. Teoriassa Marko Rajamäen miehistö pyrkii pelaamaan järkevästi edeten, mutta käytännössä peli on mennyt aivan liian usein pitkän potkimiseksi sinänsä erinomaista target-miestä Irakli Sirbiladzea kohti. Tällöin etäisyydet joukkueen sisällä kasvavat liikaa ja pelaamisesta tulee kaoottista molempiin suuntiin. Joukkue on saanut edellisen ottelun jälkeen levätä viikon ja harjoitella hyvin toisen. Nyt on viimeinen hetki saada peli kuntoon, jos kuopiolaiset haluavat vielä pelata eurocupeihin oikeuttavista sijoituksista.

Täältä näet ottelun

Erinomaisen ja yli odotusten menneen kauden tähän asti pelannut RoPS on eräänlaisella vedenjakajalla, sillä tulevilla kierroksilla punnitaan onko joukkueesta todella mestaruustaistoon. Rovaniemeläisillä on ollut jo kaksi mahdollisuutta päästä HJK:n rinnalle tai ohi, mutta se ei ole siinä onnistunut. Takaa-ajajan asema on aina helpompi kuin sarjajohtajan, eikä seurassa ole samanlaista menestymisen kulttuuria kuin HJK:ssa. Lähiviikot näyttävät, miten joukkue kykenee käsittelemään tilanteen.

POISSAOLIJAT: KuPSilta varmuudella sivussa Petteri Pennanen (polvi) ja Patrik Poutiainen. RoPSilta puuttuvat Tomer Chencinski (olkapää), Faith Friday Obilor (pelikielto) ja Jean Fridolin Nganbe Nganbe (polvi).

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:

KuPS (4-2-3-1): Maanoja – Hatakka, Diallo, McCarthy, Rannankari – Trafford, Sohna – Nissilä, Savolainen, Ilo – Sirbiladze.

RoPS (4-3-3): Ricardo – Okkonen, Lahdenmäki, Jammeh, Saxman – Hradecky, Yaghoubi, Mäkitalo – Saksela, Kokko, Pirinen.

KOMMENTTI: ”Kun katsoo sarjataulukkoa, tilanne on sellainen, että tehtyjä maaleja on liian vähän. Tähän ei ole olemassa vippaskonsteja, vaan pelin jokaista vaihetta pitää parantaa siitä lähtien kun vastustajan maalivahdilla on pallo.” Tero Taipale, KuPS.



SEURAA HÄNTÄ: Vaisun alkukauden pelannut kuopiolaisten kapteeni Miikka Ilo on osoittanut viime otteluissa piristymisen merkkejä ja tehnyt kahdessa edellisessä ottelussa kauden ensimmäiset osumansa. Ilolta tarvitaan jatkossakin vahvaa panosta, jos KuPS mielii vielä nousta taistelemaan kärkipään sijoituksista.

TÄTÄ ENNEN: RoPS voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen kotikentällään toukokuun puolivälissä 1–0 nyt pelikiellossa olevan Faith Friday Obilorin maalilla. Viime vuonna KuPS voitti keskinäisistä peleistä kaksi ja RoPS yhden.

AIKA JA PAIKKA: Sunnuntai 2.8. klo 18.30. Savon Sanomat Areena, Kuopio.

Täältä näet ottelun

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    10. 10

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää