Airi, Aira

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Tämän takia HIFK:n putoaminen olisi katastrofi Veikkausliigalle

Kommentti
Hauskanpito on muuttunut totiseksi jännittämiseksi. Häviääkö Veikkausliigalta yli 25 000 katsojaa? kirjoittaa Janne Kosunen.
Kokonaisuutta katsottaessa HIFK:n putoaminen olisi Veikkausliigalle kova isku. Puhtaasti yleisömäärinä se voisi tietää jopa yli 25 000 liigakatsojan lovea liigalle.

Helsingin kolme paikallisottelua keräsivät Sonera-stadionille tänä vuonna yhteensä 30 917 katsojaa. Kaikella kunnialla: ensi vuonna esimerkiksi PS Kemin ja Jaron välisissä kolmessa ottelussa ei välttämättä yllettäisi edes 5 000 katsojaan.

Tosin silloin pohjoisen derbyt kemiläisten ja RoPSin välillä kaventaisivat jonkin verran Stadin jättiderbyjen jättämää yleisövajetta.

Veikkausliigan tehtävä ei ole palvella Helsinkiä. Kiitos urheilullisten perusteiden, sarjapaikat pitää ansaita maantieteellisistä sijainneista huolimatta. Juuri nyt HIFK:n urheilullinen tilanne ei näytä hyvältä. Käyrä näyttää vahvasti alaspäin.

Joukkue on kärsinyt kolme peräkkäistä tappiota – ensimmäisen kerran tällä kaudella. Tappioiden kokonaismäärä ei ole vielä sinänsä huolestuttava. HIFK on hävinnyt yhteensä yhdeksän ottelua – vain yhden enemmän kuin mestaruudesta taisteleva SJK! Ongelmana on ollut monissa otteluissa voittamisen vaikeus.


HIFK:n jalkapallopuolen toimitusjohtaja René Österman kommentoi seuran tilannetta IS:lle maltillisesti.

– En ole hirveän huolissani. Tämä on urheilua. Voittoja tulee ja tappioita tulee. Uskoisin, että joukkue tarvitsee nyt vain yhden voiton ja homma kääntyy. Meidän ei tarvitse odottaa, miten muut pelaavat. Hoitamalla oman hommamme olemme kuivilla, Österman sanoi.

Hän ei ottanut kantaa pelillisiin asioihin tai pelaajavalintoihin.

– Seitsemän peliä jäljellä, ja olemme sitä mieltä, että pysymme sarjassa. Osaamisesta homma ei jää kiinni.

HIFK lähti kauteen tavoitteenaan liigapaikan suora säilyttäminen ja seuran talouden tasapainottaminen. Östermanin mukaan talouspuoli on mennyt suunnitelmien mukaan, urheilullinenkin tavoite on vielä saavutettavissa.

Seuralla on ensi kaudeksi vasta muutama pelaajasopimus, mutta Östermanin mukaan tilanne on normaali ja suunniteltu. Hän ei halunnut lähteä spekuloimaan mahdollisen putoamisen seurauksista tässä vaiheessa.

Nostetaan esille neljä pointtia HIFK:n tilanteesta:

1) Hauskanpito on ohi

HIFK keräsi kauden kahdella ensimmäisellä kolmanneksella valtavasti hyväksyntää ennakkoluulottomuudellaan, rohkeudellaan ja raikkaudellaan. Pisteitä ei silti irronnut tarpeeksi, jotta putoamispeikko olisi pystytty jättämään riittävän kauas. Pelaajilla oli kauden alkupuoliskolla selvästi kivaa, mutta nyt HIFK:lla on alkanut ankara ja ahdistava taistelu putoamista vastaan. Miten joukkue sopeutuu uuteen tilanteeseen ja entisestään kasvaneisiin paineisiin?

Kilpailijoista esimerkiksi VPS on tottunut koko kauden ajan ahdinkoon. HIFK:lle tilanne on uusi.

Valmentaja Jani Honkavaara kuvasi tilannetta torstaina VPS:lle kärsityn 0–3-kotitappion jälkeen osuvasti:

– Asiat pitää osata käsitellä henkisellä tasolla. Jos on ollut liian mukavaa, niin noutaja tulee.


2) Löytyykö johtajuutta?

HIFK:n vahvuus voi kääntyä loppukaudesta myös sen heikkoudeksi. Joukkueen pelaajamateriaali on laaja, mutta samalla tasapaksu. Varsinaiset johtajat puuttuvat. Kuka ottaa ohjat käsiinsä kauden vaikeimmilla hetkillä? Keskikenttämies Jukka Halme lukeutuu seuran kulttihahmoihin, mutta pystyykö hän nostamaan pelillisen johtajuutensa samalle tasolle, millä hänen seurasydämensä sykkii.

HIFK nimesi keväällä peräti viisi kapteenia. Määrä ei tarkoita, että johtajuudesta on ylitarjontaa. Se kertoo, että ykkösmies (tai kaksi) puuttuu.

VPS:lta löytyvät kentän vahvoiksi johtajiksi esimerkiksi Henri Sillanpää ja Ville Koskimaa. Lisäksi Juho Mäkelä on kokenut maalintekijä, minkä hän näytti myös HIFK:ta vastaan.

Jaron peliä pyörittää Alexei Eremenko junior, kansainvälisestikin kokenut pallotaituri, joka pystyy löytämään huipputasonsa vaikeinakin hetkinä.

KTP:n tilanne näyttää vaikealta. ”Ahtaajafutaajilta” on viime viikkoina puuttunut se ykkösahtaaja, joka vaikka kantaa trukin perille, mikäli polttoaine loppuu.

HIFK:n ja KTP:n kaksi keskinäistä kohtaamista ovat molemmille joukkueille suuri mahdollisuus. HIFK palaa jo ensi keskiviikkona vahvoihin asemiin, mikäli se lyö silloin KTP:n Helsingissä.

3) Maalinteon vaikeus

Kotitappiossa Vaasan Palloseuraa vastaan torstaina moni asia tökki. Vaikea tilanne näytti jumiuttaneen myös luovuutta ja ajattelua. Pelinrakentelu ontui pahasti. Topparit levittivät peliä laidoille, ja keskikentän keskustan molemmat miehet – Halme ja Jani Bäckman – valuivat alas hakemaan palloa. Syöttömahdollisuudet ylöspäin ohenivat. Laidoilla oli pelaajia lähes vierekkäin ja peräkkäin. Pallottomien pelaajien aktiivisuus puuttui tai oli näennäistä.

Pelaaminen meni usein tekemisen meiningiksi naamioiduksi touhuamiseksi ja hääräämiseksi.

Kärjessä kokenut Pekka Sihvola tekee valtavasti töitä ottelusta toiseen, mutta hänen maalintekotaitojensa maksimaalinen hyödyntäminen vaatii nähtyä parempaa tarjoilua.

Vaasalaisia vastaan myös puolustaminen joukkueena rakoili. Tuomas Ahossa olisi ainesta väkeväksi ykköstoppariksi, mutta hän ei ole tiettävästi niin terve, että pystyisi pelaamaan koko ajan. Hän katseli VPS-tappion vaihtopenkiltä.


4) Kolme kotivoittoa

HIFK:lla oli ennen kahta peräkkäistä kotitappiota maine sitkeänä kotijoukkueena. Saldo kirjataan nyt kolme voittoa, seitsemän tasapeliä ja kaksi tappiota.

Seitsemän tasapeliä ansaitsee tarkastelua. Niissä otteluissa se nousi tappioasemasta pisteeseen kolmesti, mutta menetti kolmesti johtoasemansa – pahin oli kahden maalin johtoaseman kuivuminen Ilvestä vastaan ottelun viimeisen varttitunnin aikana.

Nousuissaan joukkue näytti suurinta sydäntään toisessa RoPS-ottelussaan nousemalla lopussa 1–1:een, vaikka pelasi ottelussa yli 70 minuuttia vajaalla.

Helsinkiläisten kahden viimeisimmän kotiottelun saldo, tappiot maalierolla 1–6 KuPSille ja VPS:lle, kertovat paineiden kasvusta. Seuraava kotipeli KTP:tä vastaan keskiviikkona määrittelee punapaitojen koko loppukauden suunnan.

HIFK:n loppuohjelma:

20.9. FC Lahti–HIFK

23.9. HIFK–KTP

28.9. HIFK–SJK

4.10. KTP–HIFK

15.10. HIFK–FC Lahti

18.10. Ilves–HIFK

25.10. HIFK–Inter

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    2. 2

      Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    9. 9

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    10. 10

      Hurja nousu – Matti Heikkinen taisteli palkintopallille!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    2. 2

      Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää