Tuija, Tuire, Vanessa

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Sunnuntain ottelut käyntiin jo iltapäivällä – lue Veikkausliigan ennakot täältä

Kierros alkaa kello 15
Jalkapallon kotimaisessa pääsarjassa pelataan sunnuntaina viisi ottelua. Kaikki kamppailut alkavat jo klo 15.

Otteluennakko: KTP–HIFK – tähtirinnoilla sauma kuiville vesille

Jos HIFK pelaa Kotkassa edes tasapelin, se välttää suoran putoamisen.

ASETELMA: HIFK venyi maanantaina huikeaan suoritukseen, kun se kaatoi Veikkausliigan kenties suurimman mestarisuosikin SJK:n kotikentällään Joni Korhosen osumalla. Voitto nosti punapaidat jo kahdeksanneksi sarjassa, kahdeksan pisteen erolla sunnuntain vastustajaan, sarjan viimeisenä notkuvaan KTP:hen.

Stadilaisten tilanne on tällä hetkellä erinomainen. Joukkue on pelannut 29 ottelua, eli yhden vähemmän kuin useammat ryhmät. Sillä on edelleen saumat selviytyä sarjan kirkkaaseen keskikastiin kauden päätteeksi, jos loput pelit sujuvat suunnitelmien mukaan.

Jos HIFK metsästää Kotkasta edes pisteen sunnuntaina, se välttää suoran putoajan paikan. Silloin sen karkumatka KTP:hen olisi edelleen kahdeksan pistettä, kun kotijoukkueella on sunnuntain jälkeen enää kaksi peliä pelaamatta.

Jos Jaro ei niin ikään sunnuntaina saa haalittua pistettäkään KuPSin kustannuksella, HIFK on käytännössä kuivilla vesillä putoamiskamppailusta. Silloin sen ero pietarsaarelaisiin olisi jo yhdeksän pistettä, kun kolme kierrosta olisi pelaamatta. Jaron pitäisi voittaa loput pelinsä, eikä sekään välttämättä riittäisi, jos HIFK saisi puristettua kolmesta viimeisestä pelistä edes pisteen.

KTP pelasi aiempaa suoraviivaisemmin viime ottelussa HJK:ta (1–1) vastaan. Aikaisemmin Sami Ristilän käskyttämä joukkue on tyytynyt pitämään palloa, mutta nyt pelistrategia oli muutettu hyökkäävämmäksi. Palloa puskettiin suoraviivaisesti ylöspäin, mikä oli raskasta täyttä höyryä eteenpäin kirmanneille pelaajille.

Rohkea pelitapa on riski, mutta voi parhaimmillaan tuottaa tulostakin. HIFK:n tiiviin puolustuslinjan puhkomiseen tarvitaan juuri suoraviivaisuutta, mikä SJK:lta puuttui maanantaina.

HIFK:n leirissä vallitsee hyvä henki, eikä joukkueella liene sen suurempia paineita, sen verran hyvä sen tilanne taulukossa on. KTP:llä tilanne on tiukempi, sillä jos joukkue mielii säilyä sarjassa, se tarvitsee kipeästi pisteitä.

Jani Honkavaaran aiemmat lupaukset häneen itseensä kohdistuvista urheilusuorituksista voittojen jälkeen näyttävät motivoivan HIFK:n miehistöä. SJK-voiton jälkeen ”Honsu” piti lupauksensa ja juoksi Sonera-stadionilta aina kotiinsa Tuusulaan asti. Matka oli peräti 26 kilometrin mittainen.

Seuraavaksi joukkueen fysiikkavalmentaja Masi Salmi pyöräilee Kotkasta kotiin, jos voitto irtoaa tähtirinnoille.

POISSAOLIJAT: KTP:ltä Felipe Aspegrenin ja Sasha Anttilaisen (nivunen) pelaaminen epävarmaa. Toppari Nosh A Lody on varmasti sivussa pelikiellon takia. HIFK:lta sivussa Tuomas Mustonen (reisi).

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:

KTP (4-4-2): Hill – Oksanen, Salonen, van Gelderen, Aspegren – Äijälä, McFaul, Muinonen, Gruborovics – Wusu, Ikävalko.
HIFK (4-4-1-1): Johansson – Sinisalo, Aho, Kuusijärvi, Vesala – Korhonen, Halme, Bäckman, Peltonen – Rahimi – Sihvola.

KOMMENTTI: ”Tarvitsemme kolme pistettä, joten teemme parhaamme niiden saamiseksi. HIFK haluaa varmasti voittaa meidät välttääkseen putoamistaistelun. Varmasti jännittävä peli tulossa,” Craig Hill, KTP.

SEURAA HÄNTÄ: HIFK:n maalivahti Mika Johansson valittiin vastikään Veikkausliigan syyskuun joukkueen veräjänvartijaksi. 31-vuotias konkarimolari on pitänyt maalinsa puhtaana kolmessa viime ottelussa.

TÄTÄ ENNEN: Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Ensimmäisen taiston HIFK voitti Kotkassa 2–1, reilu viikko sitten joukkueet nyhjäsivät maalittoman tasapelin Helsingissä. Viime kauden kolmessa Ykkösen kohtaamisessa molemmat pääsivät voiton makuun. Silloin KTP voitti molemmat kotipelinsä 2–0 ja 3–0, HIFK omansa 4–1.

AIKA JA PAIKKA: Sunnuntai 4.10. klo 15. Arto Tolsa Areena, Kotka.

Otteluennakko: VPS–HJK – vakuuttaako Klubi toistamiseen?

Pisteitä sarjataulukon häntäpäässä tarvitseva VPS saa vieraakseen ensimmäisen voittonsa torstaina pitkään aikaan ottaneen HJK:n.

ASETELMA: HJK sai valon paistamaan risukasaansa pitkästä aikaa torstaina, kun helsinkiläiset kaatoivat IFK Mariehamnin 2–0 Wiklöf Holding Arenalla. Klubi sai vihdoin murrettua henkisen takalukkonsa, mikä oli jatkunut jo kymmenen viime pelin ajan. Edellinen voitto oli tullut elokuussa.


Hallitsevan mestarin voitto ei torstaina johtunut tuurista, vaan rohkeasta, terävästä ja aggressiivisesta pelitavasta. Torstaina nähty Klubi oli kuin eri joukkue verrattuna edellisiin peleihin. Sen taisteluilme oli vakuuttava.

Sarjakolmosen ero kärkijoukkue RoPSiin on neljä pistettä ennen kolmea viimeistä kierrosta. Joukkueiden välissä on SJK, joka on myös vaikea ohitettava Klubille. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vain ihme voi johdattaa sinivalkoiset mestaruuteen tai edes hopeamitalille.

VPS:llä on vielä Klubin tavoin paljon pelattavaa kauden päätöspeleissä. Vaasalaiset eivät ole varmistaneet sarjapaikkaansa ensi kaudeksi, vaikka sen alapuolella sarjataulukossa ovat vielä Jaro ja KTP. Joukkue tarvinnee ainakin yhden voiton viimeisistä neljästä pelistään, jotta Vaasassa pelataan pääsarjatason jalkapalloa myös ensi kaudella.

Erikoistilanteiden puolustaminen on ollut tällä kaudella VPS:lle harvinaisen vaikeaa. Maalivahti Henri Sillanpää ei ole ulostuloissaan rohkeimmasta päästä, eikä hän ota riskejä keskityspallojen napsimisessa. Klubilta löytyy pääpelivoimaa esimerkiksi Tapio Heikkilän ja Juhani Ojalan muodossa, joten Vepsun puolustuslinja joutuneekin koville pitäessään Klubin pelaajat loitolla maalilta.

VPS:llä on mahdollisuus iskeä vastahyökkäyksistä, sillä muun muassa hyökkäyspään Pyry Soiri, Juho Lähde ja Loorents Hertsi ovat nopeita. Klubin puolustuslinja on ajoittain hidas, joten pystysyötöistä kotijoukkue voi luoda parempiakin maalipaikkoja.

POISSAOLIJAT: VPS:ltä sivussa Denis Abdulahi (polvi) ja Mikko Viitikko (nilkka). Andre Clennonin (polvi) pelaaminen on epävarmaa, sen sijaan Cliffton Mifeso on palannut vahvuuteen. HJK:lta sivussa Veli Lampi (alaraaja), Nikolai Alho (reisi) ja Sebastian Sorsa (alaraaja).

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:

VPS (4-2-3-1): Sillanpää – Schafer, Lahti, Koskimaa, Engström – Kula, Boxall – Soiri, Lähde, Hertsi – Mäkelä.
HJK (4-4-2): Örlund – Baah, Heikkilä, Ojala, Taiwo – Schüller, Moussi – Savage, Tanaka, Kolehmainen – Jallow.

KOMMENTTI: ”Kyllähän sen tietää, että jossain vaiheessa heidänkin suorituksensa kääntyvät toiseen suuntaan. Meidän täytyy saada oma peli raiteille viime RoPS-pelin jälkeen ja keskittyä enemmän siihen,” Petri Vuorinen, VPS.

SEURAA HÄNTÄ: VPS:n Pyry Soiri pelaa läpimurtokauttaan liigassa. Nopea laituri liikkuu äärimmäisen ripeästi myös pallo jalassaan. Soiri, 21, iski viime ottelussa RoPSia vastaan kauden neljännen maalinsa.

TÄTÄ ENNEN: Joukkueet ovat tasanneet pisteet kolmesti viidessä edellisessä Vaasassa pelatussa liigakamppailussa. Kaksi muuta ottelua ovat päättyneet HJK:n voittoon.

AIKA JA PAIKKA: Sunnuntai 4.10. klo 15. Kaarlen kenttä, Vaasa.

Otteluennakko: FC Lahti–FC Inter – molemmilla paljon hävittävää

Sekä FC Lahti että FC Inter taistelevat liigan mitalisijoista. Tappio sunnuntain pelistä olisi molemmille suuri pettymys.

ASETELMA: FC Inter vietti lyhyen ajan liigan kolmosena, kun se kukisti keskiviikkona KuPSin 3–1. Torstaina HJK kiilasi takaisin turkulaisten eteen voittamalla oman rästipelinsä.


Turussa eletään siinä uskossa, että mitaliin – tai jopa mestaruuteen – on vielä mahdollisuuksia. Tavoitteista ensimmäinen on realistisempi, sillä Inter on HJK:ta kolme ja sarjakakkosta SJK:ta viisi pistettä perässä. Interillä on vielä jäljellä peli SJK:ta vastaan sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella, mikä herättää toivoa aivan kärkisijoille pääsystä.

Ensin sinimustien pitää kuitenkin kaataa FC Lahti, joka haluaa edelleen uusia viimevuotisen tempun: päästä pronssimitalille.

Molemmille joukkueille tappio olisi suuri takaisku, mutta Lahdelle suurempi. Silloin mastokaupungin ykkösjoukkue saisi käytännössä heittää toivon mitalista kaivon pohjalle.

Interillä on tappionkin jälkeen kelpo mahdollisuudet murtautua kärkisijoille, jos vain RoPS, SJK ja HJK sähläävät omissa jäljellä olevissa otteluissaan. Voittamalla sunnuntaina turkulaiset antaisivat suurta painetta etenkin Klubille ja seinäjokelaisille.

POISSAOLIJAT: FC Lahdelta sivussa Henri Toivomäki (nilkka) ja Jussi Länsitalo (polvi). Pekka Lagerblomin pelaaminen epävarmaa. FC Interiltä sivussa Jukka Lehtovaara (reisi), Vincent Onovo (jalkapöytä) ja Oskari Qvick (polvi) sekä Serge N’Gal ja pelikieltoa kärsivä Joni Aho.

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:

FC Lahti (4-2-3-1): Moisander – Hauhia, Joenmäki, Kärkkäinen, Sesay – Gela, Tanska – Shala, Tuominen, Ääritalo – Alves.
FC Inter (4-2-3-1): Bahne – Nyman, Belica, Matoukou, Kanakoudis – Njoku, Kairinen – Lehtonen, Mannström, Gnabouyou – Duah.

KOMMENTTI: ”Se tulee olemaan meille vielä vaikeampi ottelu kuin mitä oli KuPSia vastaan. Lahdella on enemmän panosta ja he ovat olleet meille hankala vastustaja, varsinkin Kisapuistossa. Meidän täytyy löytää Lahden puolustamisesta ne keinot, millä pääsemme haavoittamaan heitä parhaiten. Avainasemassa on varmasti se, että pystymme KuPS-pelin tavoin liikuttamaan palloa mahdollisimman nopeasti ja löytämään syöttösuuntia,” Henri Lehtonen, FC Inter.

SEURAA HÄNTÄ: Solomon Duah oli Interin keskiviikkoisen 3–1-voiton takuumies KuPSia vastaan. Ghanalaissyntyinen hyökkäyspään pelaaja iski ottelussa kauden neljännen ja viidennen osumansa. 22-vuotias HJS:n kasvatti pelaa Turussa kuudetta perättäistä kauttaan.

TÄTÄ ENNEN: FC Interillä on ollut vaikeaa Lahdessa viimeisissä viidessä pääsarjatason vieraspelissä. Joukkueet ovat pelanneet kolmesti tasan ja loput kaksi peliä isäntäjoukkue on voittanut.

AIKA JA PAIKKA: Sunnuntai 4.10. klo 15. Kisapuisto, Lahti.

SJK–Ilves – kaikki paineet isännillä

SJK oli vielä maanantaiaamuna suurin mestarisuosikki, mutta HIFK-tappio käänsi asetelmat päälaelleen. Nyt seinäjokelaiset ottavat mittaa kauden positiivisesta yllättäjästä.

ASETELMA: Tässä pelissä kaikki paineet ovat SJK:lla. Hienon HJK-voiton jälkeen seinäjokelaiset palautettiin maan pinnalle Helsingissä HIFK:n vietyä voiton lukemin 1–0. Tuossa kamppailussa näkyivät ne paineet, joita SJK:lla on. Väkisin yrittäminen kostautui huonoina valintoina kentällä.


Ilves sen sijaan saa valmistautua tähän vääntöön täysin ilman paineita. Teoriassa sarjapaikka voi olla vielä vaarassa, mutta käytännössä ei. Nämä ovat niitä vaikeasti ennakoitavia juttuja. Pelaako Ilves vapautunutta jalkapalloa vai lässähtääkö yritys panoksen puutteessa?

Kun kierroksia on enää kolme, niin lipsahduksiin ei mestaruustaistossa ole varaa. SJK on sikäli hankalassa tilanteessa, että sen tämän hetken pahin vihollinen eli RoPS pelaa oman ottelunsa vasta maanantaina. Väliaikatilanteista ei näin ollen ole isännille apuja.

Sekä Ilves että SJK olivat molemmat vahvoja loppukesästä, mutta tällä hetkellä kumpikaan joukkue ei keiku kuntopuntarin korkeimmilla sijoilla. SJK on kerännyt viiteen peliin kahdeksan ja Ilves kuusi pistettä.

POISSAOLIJAT: SJK:lta sivussa Richie Dorman (pohje) ja pelikieltoaan sovittava Timo tahvanainen. Ilvekseltä sivussa Olli Vakkala ja Samu Nieminen (pohje). Antti Koskisen ja Heikki Ahon pelikunto on kysymysmerkki.

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:

SJK (4-2-3-1): Aksalu – Aalto, Milosavljevic, Gogoua, Savic – Hetemaj, Brown – Pelvas, Tuco, Allan – Riski.
Ilves (4-2-3-1): Hilander – Hynynen, Kujala, Miettunen, Ojanperä – Khary, Korte – Hjelm, Petrescu, Juuti – Lahtinen.

KOMMENTTI: ”Tulee vaikea peli. Nämä matsit häntäpään joukkueita vastaan ovat vaikeimpia, koska niissä taistellaan elämästä ja kuolemasta. Ilves on aliarvioitu joukkue. Heillä on paljon kokeneita pelaajia, jotka ovat voittaneet mestaruuksia Suomessa. Mutta olemme sisuuntuneita ja varmasti näytetään sunnuntaina, että olemme oikeasti parempi joukkue kuin HIFK:ta vastaan nähtiin," Roope Riski, SJK.

SEURAA HÄNTÄ: Roope Riski tuli kesken kauden vahvistamaan SJK:n hyökkäystä. Tehtyjä maaleja on jo mukavat kuusi, mutta hukattuja tuhannen taalan paikkoja vähintään saman verran. Varsin nuoresta iästään huolimatta Riski, 24, on nähnyt jo paljon maailmaa. Kärki on nopea liikkeissään ja siksi hankala vartioitava.

TÄTÄ ENNEN: Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti kuluvalla kaudella. Toukokuussa SJK voitti Seinäjoella 3–0, heinäkuussa pisteet jaettiin Tampereella maalittomalla tasatuloksella.

AIKA JA PAIKKA: Sunnuntai 4.10. klo 15. Keskuskenttä, Seinäjoki.

KuPS–Jaro – joko KuPS saa hengähtää?

KuPS ja Jaro kohtaavat toistamiseen puolentoista viikon sisään. Viime kerralla joukkueet päätyivät pistejakoon.

ASETELMA: Lähtökohdat sunnuntain otteluun ovat mielenkiintoiset. Voitolla KuPS varmistaisi sarjapaikkansa ja Jaron tilanne sen kuin heikkenisi. Jos puolestaan Jaro nappaisi toisen voittonsa tällä kaudella Kuopiosta, tilanne menisi varsin kiharaiseksi.


Sijaa yhdeksän miehittävällä KuPSilla on liigaotteluita jäljellä tänä syksynä kolme ja karsijan paikalla olevalla Jarolla neljä. Pisteissä joukkueilla on eroa seitsemän pinnaa. Vierasvoitolla Jaro siis pistäisi kuopiolaisten aseman vielä tukalaksi ratkaisukierrosten ajaksi.

Jaro on voittanut Veikkausliigassa viimeksi elokuun yhdeksäs päivä. Sen jälkeen pelattuja pelejä on ollut kahdeksan, joista pietarsaarelaiset ovat kaivaneet viisi tasapelipistettä. Joukkueen puolustustyöskentelyssä ei ole ollut suurta vikaa. Vaikka voittoja ei ole tullut, niin kahdeksaan otteluun Jaro on päästänyt vain kuusi maalia.

KuPSille alkusyksy on ollut enemmän kuin hankala. Neljään peliin on tullut vain yksi piste ja elokuussa jo varmalta näyttänyt liigapaikka on jo joutunut pienen kysymysmerkin alle. Tosin tuskin kaikki häntäpään joukkueet kuopiolaisia ohittavat, mutta tilanne tuo savolaisten suuntaan pientä painetta.

POISSAOLIJAT: KuPSilta sivussa Petteri Pennanen (polvi), Tuomas Rannankari (jalka) ja Stephen McCarthy. Jarolta sivussa Jonas Emet (polvi). Peter Opiyon (polvi) pelaaminen epävarmaa.

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:

KuPS (4-2-3-1): Maanoja – Hatakka, Diallo, Markic, Coulibaly – Poutiainen, Trafford – Ilo, Bowen, Nissilä – Sirbiladze.
Jaro (4-4-2): Öst – Kullström, Vaganov, Kadio, Reginaldo – Dixon, Opiyo – Silva, Eremenko jr., Rivera, Veteli – Denis, Aliev.

KOMMENTTI: ”Syksyä kohden jokaisen pisteen merkitys korostuu. Keväällä voi vielä ajatella, että yksittäisen pistemenetyksen voi korvata, nyt ei enää. Totta kai koetamme raapia jokaisen pisteen, joka on vielä otettavissa,” Marko Rajamäki, KuPS.

SEURAA HÄNTÄ: Keväällä 19 vuotta täyttänyt Urho Nissilä on ollut KuPSin harvoja ilonaiheita viimeisten kierrosta aikana. Pippurinen keskikenttätaistelija iski syyskuussa kaksi maalia ja osoitti olevansa vastuun arvoinen.

TÄTÄ ENNEN: KuPS on voittanut vain kaksi viime kotiotteluaan Jaroa vastaan. Jaro on voittanut niin ikään niistä kamppailuista kaksi ja kerran on pelattu tasan.

AIKA JA PAIKKA: Sunnuntai 4.10. klo 15. Savon Sanomat Areena, Kuopio.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    8. 8

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    9. 9

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. Näytä lisää