Oona, Netta, Aune

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Ilvekselle hävinnyt KTP joutui liigakarsintaan

veikkausliiga
Kabinettipäätöksellä jalkapalloliigapaikan viime joulukuussa saanut KTP joutuu karsimaan pääsarjapaikastaan.
Karsintoihin joutuminen varmistui, kun liigapaikkansa jo aiemmin varmistanut Tampereen Ilves haki 2–1-vierasvoiton Kotkasta.

– Sarjapaikka oli ja on tavoitteemme. On sama, millä tavalla se tulee, KTP:tä valmentava Sami Ristilä sanoi.

KTP kohtaa kaksiosaisessa karsinnassa PK-35:n keskiviikkona Vantaalla ja lauantaina Kotkassa.

– Se on hyvä, että karsinta järjestetään, mutta ei se, että näin pian, Ristilä totesi.

Ykkösessä toiseksi sijoittunut PK-35 on valmistautunut jo viikon. KTP joutuu käsittelemään sunnuntain tappion seuraavaksi.

– Me emme pystyneet laittamaan itseämme likoon Ilveksen johtomaalin jälkeen. Katse pitää kääntää nopeasti karsintaan, Ristilä sanoi.

Muutama kierros sitten suora putoaminen näytti jopa todennäköiseltä, mutta tasaisessa sarjassa KTP vältti pahimman ainakin toistaiseksi.

– Pelasimme neljä peliä tuloksellisesti hyvin ilman tappiota. Näen, että pääsimme karsintaan, Ristilä totesi.

Ilves sai paikkansa vasta tammikuussa, kun haettiin joukkuetta MyPan tilalle, eikä ensimmäisenä jonossa ollut TPS ottanut sitä vastaan.

Hyökkääjä Mika Lahtisen maaleilla irronnut vierasvoitto kirkasti ilmeitä neljän peräkkäisen tappion jälkeen.

– Kauden alku oli heikko. Keskellä pelasimme vahvasti. Vaisu loppu oli kiinni mentaalipuolesta, kun olimme jo varmistaneet sarjapaikan, Ilveksen maalivahti Mika Hilander summasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. 6

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    9. 9

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    10. 10

      Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. Näytä lisää