Aslak

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Seuraikoni jatkaa Lahdessa

Veikkausliiga
Brassihyökkääjä Rafael on edustanut FC Lahtea vuodesta 2005.
Veikkausliigan kaksinkertainen maalipörssin voittaja Rafael, 37, on solminut vuoden jatkosopimuksen FC Lahden kanssa.

Jo yli 250 ottelua Lahden paidassa pelannut brassihyökkääjä Rafael on Veikkausliigan kaikkien aikojen toiseksi paras maalintekijä. Rafael on laukonut jo 133 maalia Suomen kentillä.

– Helpottuneet tunnelmat, kun sopimus on nyt allekirjoitettu. Nämä olivat ehkä pisimmät neuvottelut seuran kanssa minun aikana. Tietysti seuran pieni pelaajabudjetti vaikutti paljon asiaan, Rafael kommentoi jatkosopimusta seuran tiedotteessa.

– Tein oman tarjouksen ja lopulta seura hyväksyi sen.

Rafael on edustanut Lahtea vuodesta 2005. Lahden lisäksi Rafael on Suomessa edustanut HJK:ta, Jazzia ja FJK:ta. Brasilialainen pelasi Suomessa ensi kerran vuonna 1997.

– Törmäsin vahingossa kaupungilla Jussi Lumioon (Lahden hallituksen jäsen). Mentiin toimistolle, keskusteltiin pienistä asioista ja allekirjoitettiin sopimus.

Rafael voitti Veikkausliigan maalipörssin vuosina 1997 ja 2007. Hän voitti vuonna 1997 HJK:ssa myös Suomen mestaruuden. Rafaelilta löytyy lisäksi SM-hopea ja kaksi pronssia.

Brassipelaajan viime kausi oli vaikea. Hän onnistui maalinteossa vain kahdesti ja joutui istumaan paljon penkillä.

Lahdella on nyt koossa 13 pelaajasopimusta ensi kaudelle. Lahti sijoittui viime kaudella liigassa viidenneksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    4. 4

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    5. 5

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      IS selvitti: Tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    8. 8

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    9. 9

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    10. 10

      Anne Kukkohovi avoimena Me Naisissa Teri Niittiä raastaneesta imetyskohusta – mursiko vihaviestien vyöry tähden?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    4. 4

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    5. 5

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    6. Näytä lisää