Tuuli, Tuulia, Hilda

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Pelaajan äiti lähetti ruokarahaa – Shefki Kuqi muistelee Hongan tragikoomisia vieraspelimatkoja

VEIKKAUSLIIGA
FC Honkaa kaudella 2014 valmentaneen Shefki Kuqin mukaan espoolaisjoukkue eli kädestä suuhun aivan konkreettisesti.
Vuosi 2014 jäi FC Hongan viimeiseksi kaudeksi Veikkausliigassa, kun espoolaisjoukkueelta loppuivat rahat. Hongan talousongelmat olivat jatkuneet jo useita vuosia, mutta kesällä 2014 maksuvaikeudet alkoivat vaikuttaa surullisella tavalla joukkueen arkeen. Kassavaje näkyi esimerkiksi vieraspelimatkoilla.

Espoolaisten päävalmentajana toimi tuolloin Shefki Kuqi. Hän oli keskiviikkona Helsingin Urheilutoimittajien lounasvieraana ja kertoi tilaisuudessa muutaman esimerkin vaikeuksista, joihin hän törmäsi Honkaa valmentaessaan.

– Kesäkuussa 2014 olimme menossa Seinäjoelle pelaamaan ja pysähdyimme ABC:lle syömään, Kuqi muistelee.

Pelaajat söivät omassa pöydässään ja taustajoukot omana ryhmänään.

– Olimme aterioineet jonkin aikaa, kun kassa tuli ilmoittamaan, että kiva kun syötte täällä, mutta kukaan ei ole maksanut ruokia.


Joukkueenjohtaja Juha Leonoff ei ollut matkassa mukana, koska samaan aikaan olivat eurocupien arvonnat. Kuqi ja kakkosvalmentaja Boris Wistuba yrittivät selittää, että seuran piti hoitaa maksu etukäteen.

– Mutta näin ei ollut tapahtunut.

Valmentajat yrittivät selvittää asian ilman, että pelaajat häiriintyvät. Se ei ollut helppoa, koska Kuqilla ei ollut omaa luottokorttia mukanaan, eikä ravintola suostunut antamaan luottoa.

– Pitkällisten neuvottelujen jälkeen he suostuivat antamaan laskun mukaan mutta vannottivat, että se täytyy hoitaa viikon kuluessa, Kuqi kertoo.

Hanskat tiskiin huoltoasemalla

Hän oli episodista niin vihainen, että päätti lopettaa valmentamisen siihen paikkaan.

– Sanoin Bobille, että hoida sinä tämä matsi, ja menin linja-autolle hakemaan kassini.

Wistuba onnistui kuitenkin maanittelemaan Kuqin jatkamaan matkaa muun joukkueen kanssa kohti Seinäjokea.


Itse ottelussa SJK oli parempi 2–1.

– Peli oli aikamoinen tappelu, jossa kävin välillä kuumana.

Matsin päätyttyä Kuqi soitti Leonoffille ja ilmoitti, että joukkueen pitäisi saada ruokaa myös ottelun jälkeen.

– Lopulta Leonoff onnistui järjestämään jonkun ravintolan, johon saatoimme mennä. Kun olimme syöneet, minua hieman jännitti, mutta sillä kertaa maksamisesta ei tarvinnut jäädä tappelemaan.

”Halpa ratkaisu”

Pari viikkoa myöhemmin Honka matkusta Viroon kohdatakseen Euroopan liigan ensimmäisellä karsintakierroksella Sillamäen Kalevin.

– Matkustimme jo päivää aikaisemmin, koska se oli kuulemma halvempi ratkaisu, Kuqi kertoo debyytistään eurocup-valmentajana.

Kun joukkue saapui Tallinnassa hotelliin, joukkueenjohtaja Leonoffin naama alkoi punoittaa receptionissa vierailun jälkeen. Majoitus ja ruoka pitikin maksaa etukäteen. Seurajohdon oli pitänyt hoitaa maksu hyvissä ajoin, mutta näin ei ollut tapahtunut. Leonoff oli jälleen ikävässä välikädessä.

Seurasi melkoinen puhelinrumba Suomeen, jonka jälkeen rahat ilmestyivät hotellin tilille.


Rakveressa pelattu ottelu päättyi isäntien 2–1-voittoon. Tälläkin kertaa ottelun jälkeinen ruokailu aiheutti sydämentykytyksiä.

– Menimme ruokailemaan paikalliseen ravintolaan.

Vaikka ateriat oli maksettu etukäteen, seurajohto oli pulittanut vain minimiannokseen riittävän summan.

– Kun osalle pelaajista tuotiin jälkiruokaa, Leonoffin naama vaihtoi jälleen väriä. Hänen mukaansa ne eivät sisältyneet hintaan, Kuqi sanoo.

Kun tuli laskun paikka, jouduttiin jälleen kinkkiseen tilanteeseen. Tiskaamiselta vältyttiin, kun yksi joukkueen pelaajista oli yhteydessä äitiinsä.

– Hän lähetti rahat pelaajan tilille, joka puolestaan siirsi summan Leonoffin tilille.

Vantaalla pyritään parempaan

Näin Honka pääsi kotimatkalle. Toisessa osaottelussa Honka oli 90 minuutin jälkeen parempi lukemin 2–1. Jatkoajalla Roni Porokara vei espoolaiset kahden maalin johtoon, mutta Kalev kavensi aivan viime hetkillä ja meni jatkoon vierasmaalisäännön ansiosta.

Viime kaudella Kuqi valmensi PK-35:n Ykkösestä Veikkausliigaan. Vantaalla ei ole nähty miesten liigajoukkuetta sitten syksyn 2005, jolloin Allianssi pelasi viimeiset ottelunsa Myyrmäen stadionilla.


Kuqi uskoo, että PK-35 tarina ei pääty yhtä murheellisesti kuin Allianssin.

– Toivon seuran tulleen Vantaalle jäädäkseen.

Hän omistaa itse osuuden seurasta ja pystyy vaikuttamaan pelaajien kohteluun.

– En halua meidän pelaajien joutuvan käymään läpi samanlaisia asioita kuin Hongassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      74 ihmisen ruumiit löytyivät rannalta Libyassa

    6. 6

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      74 ihmisen ruumiit löytyivät rannalta Libyassa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. Näytä lisää